Unkarin lokakuu on näyttäytynyt meille hyvin sateisena ja ankeana sään suhteen. Muuten elämä on ollut mukavan tekemisen täyteistä, ja uudet ja jo vanhemmatkin tuttavuudet tehneet olon kotoisaksi täällä entisten verkostojen ulottumattomissa. Toki whatsapp-videopuhelut Suomeen laulaa säännöllisesti, joten mummot ja pappa ovat säilyneet kyllä lasten mielissä ja arjen kuulumisissa hyvin.
Kun vuosi sitten marraskuun puolivälissä saavuimme tänne, otti Unkari meidät vastaan auringonsätein ja myöhäissyksyn lämmöllään. Mittarin lukemat taisivat ylittää 15 astetta jatkuvasti, ja hipoa sitä 20 astettakin jatkuvasti. Muistan tyttöjen juoksennellut suojaisella takapihallamme teepaitasillaan ensivisiitillämme uudessa kodissamme. Joten nyt tämä jo toista viikkoa jatkuva sadekausi lyö märkää rättiään naamaamme oikein kirjaimellisesti. Onneksi esikoisen luokkatoverin ihana äiti on hoitanut koulukuljetukset kuluneella viikolla, koska itse en autoa aja. Kun olemme kaikki täällä samassa tilanteessa, kaukana läheisistämme, auttavat ihmiset toisiaan matalalla kynnyksellä ja näin syntyy uusia turvaverkostoja.
Omat harrastukseni ovat osoittautuneet ihaniksi. Ensimmäisen kirjakerho-kokoontuminen osoittautui niin mukavaksi ja ihanaksi tapahtumaksi, että päätin siltä seisomalta perustaa oman kirjakerhon sitten joskus, kun Suomeen palaan. Kirjakerho saattaa sanana kuulostaa sille, että kukkahattuiset kirjallisuuskriitikot istuvat keskustelemassa ja syväanalysoimassa jotain yltiötaiteellisia kulttuuripläjäyksiä. Mutta ei meidän kerhossamme. Luettavat kirjat valittiin facebook-äänestyksillä. Kuukaudenkirjaa ehdottanut emännöi sen kuukauden kerhon kotonaan, mutta ei ole pakko jos ei pysty tai halua. Innokkaita emäntiä löytyy kyllä. Syyskuun emäntämme oli ylittänyt kaikkien odotukset notkuvine tapas-tarjoiluineen, mutta kuulin että helpoimmillaan on vain tilattu pino pizzoja ja avattu viinit, eikä sekään kuulosta mitenkään surkealta vaihtoehdolta, vai mitä? Herkuteltumme hetken ja rupateltuamme mukavia, kaivoi emäntä kynät ja paperinpalat esiin, oli tietovisan aika. Hän oli laatinut luetusta kirjasta 12 kysymystä plus pari jokeria tasapelin varalle. Tiukan visailun jälkeen, jokerit tulivat tarpeeseen, voittaja palkittiin emännän hankkimalla palkinnolla. Hän oli valinnut kirjan tunnelmiin sopivan palkinnon, englantilaista teetä, merisuolantuoksuisen kynttilän, punaviiniä...
Lopuksi juteltiin vielä hetki täysin vapaasti mitä kukin oli kirjasta tykännyt, ja annettiin sille arvosana asteikolla 1-10. Kirja taisi saada 6,4 yhteisarvosanan, itse annoin muistaakseni seiskan. Kirja (Löysin sinut, Lisa Jewell) oli ok, kevyttä luettavaa ja yllättävä käänne, muttei nyt mitään klassikkoainesta. (Tuo 6 ehkä voisi olla lähempänä oikeaa mielipidettäni kun arvosteluasteikko alkaa ykkösestä, jotenkin olin vain niin juuttunut peruskoulun 4-10 asteikkoon, että seiska oli semmoisen "ihan hyvän" arvosana)
Kirjakerhon lisäksi nyt on takana myös ensimmäinen Sip & Paint -maalausilta. Ja voi että sekin oli ihana juttu. Olen nuorena harrastanut piirtämistä ja maalaamista, käynyt jopa taidelukiotakin, mutta sittemmin kyseinen harrastus on jäänyt lähes kokonaan. Tämä S&P ilta oli hyvin matalan kynnyksen tapahtuma puhaltaa vanhaan, rakkaaseen harrastukseen vähän uutta ilmaa, kun ryhmän opettaja neuvoi akryylimaalauksen alkeita liki kädestä pitäen, ja maalauksen aihekin oli kaikilla sama, tosin jättäen tilaa sooloilullekin. Maalatessa syntyikin mahtava flow-tila, ja jopa puheensorina huoneessa vaimeni kun kaikki keskittyivät niin tauluihinsa. Jopa ne viinit meinasi unohtua pulloihinsa siinä keskittyessämme! Omalta osaltani maalaaminen tuntui sekä hyvin tutulta, että myös uudelta, hiukan hankalaltakin. Tuntui hassulta kun en saanutkaan päänsisäistä visiotani toistettua tuosta vain kankaalle. Harjaantumisen puutetta.
Kotiin päästyäni päätin hankkia itselleni vähän maaleja ja taustoja, ja ruveta harjoittelemaan vähän kotosallakin. Kuinkas ollakaan, penkoessani kaappejamme etsiessäni jotain ihan muuta, törmäsin täyteen laatikolliseen maalaustarvikkeita, ties kuinka vanhoja. Jos maalit ovat vielä käyttökelpoisia, pääsen niillä hyvin alkuun. Joskus sitä ilahtuukin omasta hamsteriuudestaan! :D
Taidetarvikkeet löytyivät, kun kaivelin varusteita esikoisen koulun luokkaretkelle Döbrönten metsikköön, jonne minä ja kuopuskin lähdimme mukaan. Vaelsimme pitkin hiekkatietä kosteassa säässä, mutta säästyimme onnekkaasti sateelta ja kastumiselta. Tuli ihan kotoisa olo siellä, ja mieleen syksyiset liikuntatunnit Kuopion Puijonmetsässä. Eväät söimme polun reunassa vilteillä istuen, ja kylläpä lämmin kaakao maistuikin lapsille kosteassa ulkoilmassa. Lapset keräilivät pieniä kiviä, käpyjä, kukkia, tammenterhoja yks. tyhjiin munakennoihin, ja pomppivat lätäkössä, tekivät tietulleja pitkistä kepeistä jne. Luovuus pääsee valloilleen luonnossa.
Tällaisia touhuja Pápan syksyssä. Koronarajoitusten vuoksi suunniteltu syysloma Suomessa peruuntui, mutta tätä tämä nyt vain on. Koitetaan keksiä kivaa tekemistä täällä kotikulmilla. Aika kuluu kyllä kuin siivillä. Kissammekin saavuttavat sunnuntaina jo puolen vuoden kypsän iän, ja sen kunniaksi pääsivät perjantaina perintökalleuksistaan. Oli aika tokkuraista kissiä eilen nurkissa, selkeästi vähän pienempikokoinen tyttökissa Lila poti pahemmin, mutta ilmeisesti narttukissojen leikkaus onkin hieman isompi toimenpide. Elton poika taas pomppi hyllyjen päällä kuin ei mitään heti pian pahimman tokkuran hellitettyä. Vähän kyllä säälitti toiset, mutta nyt voin vihdoin hengähtää ettei talo täyty ei toivotuista kissanpennuista. Ja uskon myös että ratkaisu on kissojenkin elämänlaatua parantava pidemmällä tähtäimellä.
 |
| Kissa sai kuulla leikkausajasta :D |
Kommentit
Lähetä kommentti