Kotiäitikomennus

 Tämä hullu vuosi lähestyy vihdoin loppuaan, ja minulle vuoden rakkain juhla, joulu lähestyy. Vuosien mittaan olen havainnoinut ettei se joulu itsessään edes ole minulle se juttu, vaan nimenomaan tämä aika ennen joulua, valmistautuminen jouluun.  Aloitan "keulimisen" kohti joulua yleensä jo hyvissä ajoin. Lahjoja saatan toki miettiä pitkin vuotta, mutta varsinainen tunnelmointi ja fiilistely alkaa syksyllä. Saimme tuotettua tänne jouluherkkuja ja -mausteita, joten nyt kaapeista löytyy niin alkoholitonta glögitiivistettä kuin glögimaustettakin, tummaa siirappia ja sitä "oikeanlaista", tuttua kinkkusinappia. Pötköttääpä pakkasessa se kinkkukin kera graavisiian, ja myös törpöllinen suolasieniä löytyy kaapin perukoilta. Täältä löytyy kylmäsavulohta ja teen itse porkkalaatikon sekä hernemuhennoksen (meidän perheen juttu, mummoni teki tätä aina. Se on kuin paksua hernekeittoa kermalla höystettynä, maistuu kinkun kera laatikoiden tapaan). Lanttulaatikkoa on hieman haastava

 Huimaa, 21.11 tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun rahtasin kaksi ipanaa ja itseni Kuopiosta Helsingin kautta Wieniin, ja sieltä sitten mieheni kera vielä tänne Unkarin Pápaan. Kuopus oli vielä pieni, joten etenkin toinen lento ja kentällä pyöriminen ilman rattaita oli sanalla sanoen melko raskasta, mutta niin on nämäkin asiat kiinni siitä mistä katsoo, sillä nyt tänä koronavuotena historiankirjoihin jäävänä aikanahan sitä oikein ikävöi noita helpon matkustamisen aikoja! Tänne asti kuitenkin päästiin, ja vaikkei varmaan mikään  mennyt tänä vuonna kuten olisi voinut odottaa, olemme kuitenkin asettuneet tänne hyvin, ja tämä söpö pieni kotikaupunkimme tuntuu jo kodilta. Lentokentällä vuosi sitten. Itkunsekaisten hyvästien jälkeen matkalla kohti uutta kotimaata. Ennen tänne muuttoamme minulla oli jotain ennakko-odotuksia, joista kirjoittelin  tämän postauksen  . Nyt voisin vähän palata tuon postauksen ajatuksiin, ja tehdä hieman yhteenvetoa kuinka asiat ovat sitten lähteneet rullaamaan, ja m

 Koronasilmukka jatkaa kiristymistään täällä keskisessä Euroopassa. En itse osaa enkä halua olla ensisijainen Unkarin koronatilanteen tiedottaja kenellekään, koska minua paremmin asioista perillä olevat ovat asiasta jo kattavammin kirjoittaneet. (Vahva lukusuositus   Sentrooppasantran  kirjoitukselle jos aihe kiinnostaa) Keskityn siis kirjoittelemaan miten tämä kaikki näkyy omassa arjessamme, vai näkyykö. Unkarilaista Syksyn väriloistoa Vesprémin eläintarhassa.  Vastauksena äskeiseen, pitäisi ehkä näkyä jo enemmänkin, mutta tällä hetkellä elämä jatkuu jo keväältä opitun "uuden normaalin" merkeissä. Maskeitta ei ole menemistä kauppoihin, virastoihin ym, kouluun mentäessä lasten lämpö mitataan ja käsidesiä kuluu, mutta tähän on jo totuttu. Sen sijaan huomaan kyllä sekä itsessäni että lähipiirissäni tietynlaista "taisteluväsymystä". Viisainta olisi kai rajoittaa myös sosiaalisia kontakteja ihan oma-aloitteisesti, odottamatta mahdollisia lockdown määräyksiä. Ajatuskin s