Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2020.

Arkipäivämme Unkarissa

Vielä Suomessa asuessamme kirjoitin perinteisen blogiklassikon eli "My day" -postauksen arkipäivästämme. Ajatuksenani oli toistaa tämä arkikuvaus silloin tällöin, nähdäkseni onko se arki nyt sitten niin erilaista eri maassa. Ensimmäisen My day -postaukseni voit lukea  tästä 6.30 Heräämme kuuden jälkeen, kuinkas muutenkaan kuin kuopuksen herättäminä. Lasteni isä on lähtenyt töihin jo ennen kuutta, jotenkin aina havahdumme lähdön ääniin, mutta saamme vetkuteltua unta edes vähän pidemmälle. Siirrymme olohuoneen ja keittiön puolelle, yritän itse katsella hetken aamuteeveen tarjontaa, lapset katsovat omia juttujaan tableiltaan. Laitan kahvit tippumaan, leivät paahtumaan ja ruokin uudet perheenjäsenemme, kaksi kissanpentua. Olen aamuisin hiukan hidas, nautin mieluusti aamukahvini kiireettä ja uutisia selaillen. Tämä luonteenpiirre on peritynyt ainakin esikoiselleni. Hänelle ei edes aamiainen useinkaan maistu ennen kuin jopa muutaman tunnin hereilläolon jälkeen. Kuopus sen sijaan na

Keszthelyssä, Balatonin rannalla

Heinäkuu alkoi mukavissa merkeissä, kun suuntasimme pienelle lomamatkalle Balatonin rannalle. Ystävämme lupautui käymään hoitamassa kissat, joten eikun ipanat autoon, ja vajaan parin tunnin automatkalle Keszthelyyn.  Saavuimme perille puolen päivän aikaan,  ja huone luvattiin meille yhdeltä, niinpä jätimme automme majatalomme pihaan, ja suuntasimme rantakadulle lounaalle. Paikka vaikutti jo heti ensivilkaisulla viihtyisälle, siististi hoidetulta ja perheystävälliseltä. Otimme välttämättömät turistikuvat ison Keszthely-kyltin edessä ja ihastelimme järvimaisemaa pitkästä aikaa. Söimme maukkaan pizzan pitkän aallonmurtajan/ laivalaiturin päässä olevassa ravintolassa ja lähdimme käppäilemään takaisin majatalollemme päin. Majatalon pitäjä otti meidät lämpimästi vastaan ja luovutti avaimet huoneistoomme. Huoneisto osoittautui viivtyisäksi ja siistiksi kattohuoneistoksi, jossa oli kaksi makuuhuonetta kodikkaan vinokaton alla, ja avoin tupakeittiö/olohuone. Tämä oli loistava ratkaisu meidän pe