Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Joulu, Karácsony

Kirjoitan tätä myöhään jouluaattoiltana. Jo monta päivää on pitänyt aloittaa, mutta tuntuu ettei minulla ole ollut minuuttiakaan omaa aikaa moneen viikkoon. Tänänkin lapset kävivät ilmeisesti vähän ylikierroksilla,  ja kukkuvat hereillä monta tuntia normaalin nukkumaanmenoajan jälkeen. Mutta joulu. Se löysi kuin löysikin tiensä myös tänne Unkariinkin. Vähän sai tunnelmaa haeskella, ja tuttuja jouluruokia etsiskellä ja valmistella, mutta niin vain joulutunnelmaan päästiin täälläkin. Aattoaamu aloitettiin aukomalla kalentereista viimeiset luukut, ja ovela tonttu oli käynyt tiputtamassa lapsen joulusukkaan vähän kylpytuotteita. Näin lapset aloittivat aaton kylvyllä, ja minä keitin joulupuuroa sillä välin. Edellisiltana olin paistanut meille ruisleipääkin, se maistui hyvälle puuron kera. Aamupäivän aktiviteetteihin kuului pihaleikit. Pulkkamäen puuttuessa ajeltiin polkupyörillä, puhalleltiin saippuakuplia, piirreltiin katuliiduilla, heiteltiin koreja ym. vähän erilaisia jouluakti

Kotiutumista ja koettelemuksia

Olemme asuneet nyt uudessa kodissamme vajaat pari viikkoa. Asunto alkaa tuntumaan jo kodilta, ja lapsetkin puhuvat jo ihan sujuvasti esimerkiksi  kotiin menemisestä tarkoittaen tätä uutta kotia. Laatikkopinot on madaltuneet selvästi, mutta vielä riittää tekemistäkin. (Miten yhdellä perheellä voikin olla näin paljon tavaraa???) Röykkiö jo purettuja laatikoita autotallissamme. Ensimmäinen viikonloppu uudessa kodissa alkoi vähän nihkeästi. Miehelläni oli tyhyreissu Itävaltaan, joten jäin heti yksin tyttöjen kanssa laatikkovuorten keskelle. Ensimmäinen ruuanlaittokertakin oli ihan fiasko, enkä ollut tekemässä sen vaativampaa gourmeeta, kuin makaronia ja jauhelihakastiketta. Ostamamme jauheliha oli epähuomiossa kalkkunanjauhelihaa, ja se haisi aivan hirveälle. Minä en yleensä ruoalle yökkäile, se on mielestäni hirveän epäkunnioittavaa, mutta tuo haju oli jotain minua puistattavaa. Pastavesi ei meinannut ruveta millään kiehumaan (kun ensin ylipäätään löysin induktioliedelle sopivan pa

Muutto, osa 3

Torstai Herään kello 5.15 ilman herätyskelloa. Olemme luvanneet olla vastaanottamassa muuttokuormaamme uudessa kodissa kahdeksan maissa. Olimme eilen erään suomalaisperheen luona syömässä ja juhlistamassa mieheni tervetuliaisia ja hänen edeltäjänsä läksiäisiä. Illalla hotellille palatessamme olikin jo kiire saada lapsia nukkumaan, joten tässä on vielä matkalaukut pakkaamatta. Lastenkin herättyä menemme vielä yhdelle hotelliaamiaiselle. Lasten riemuksi hotelli on koristeltu yön aikana jouluasuun, ihastelemme kuusta ym. joulukoristeita. Aamiainen sujuu kerrankin melko mukavasti, vaikka kaipaankin jo kotirutiineja aamupuuroineen ym. Tuntuu että kuopuksen tintturointiin voisi olla paras lääke tämän arjen rauhoittuminen. Hotellin joulusomistusta Kiiruhdamme kahdeksaksi asunnolle, odottaaksemme muuttorekkaa vielä melkein tunnin. Lapset riehuvat tyhjässä asunnossa ja katselevat Youtubesta videoita. Muuttorekka saapuu!  Rekan saavuttua alkaa tapahtumaan ripeään tahtiin. Muutt

Ensimmäiset päivät Unkarissa

Jatkan päiväkirjamaisten postausten sarjaa, koska on kiva että itsellekin jää muistoja näistä komennuksen ensihetkistä. Torstai Heräilemme ajoissa, ja käymme hotelliaamiaisella, josta löytyy mieluisaa haukattavaa kaikille. Jopa tällä hetkellä ruuasta nirsoileva kuopus mutustaa muutaman lusikallisen jugurttia, tai siis "kuttattaa", kuten hän itse sanoo. Mukavaa itsekin nauttia valmista aamiaista ja vain olla. Hotellimme on nimeltään Villa Classica, ja huoneistomme on mielestäni oikein toimiva täksi viikoksi, kun odottelemme täällä muuttokuormaa. Huoneistosta löytyy mm. kuivaava pyykinpesukone sekä astianpesukone. Molemmat ovat jo osoittaneet tarpeellisuutensa. Aamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan uuteen kotikyläämme. Miehenikin on saanut tämän päivän vapaaksi, joten hän kierrättää meitä kylällä jo muutaman täällä vietetyn viikon antamalla rutiinilla. Pápa antaa meille parastaan, viime viikot on kuulema satanut, mutta nyt on oikein kaunis aurinkoinen päivä. Katselemme

Muutto, osa 2.

Tiistai Saimme koko tyttökolmikko nukuttua hyvät yöunet isomummolassa. Varmaan edellinen hyvin valvottu yö teki tehtävänsä, kun "vieraassakin" paikassa uni tuli niin helposti. Aamulla keiteltiin mummon kanssa puurot ja kahvit, sekä kutsuttiin isänikin kahville. Kymmenen aikoihin mummo lähti jumppaamaan (moniko jaksaa vielä 89-vuotiaana?), ja me tytöt suunnattiin viimeistä kertaa Suomen kotia kohden, aikeinamme päästä siivoamaan asuntoa mukaan hälytettyjen mummojen, eli äitini ja avoanoppini kanssa. Perille päästyämme huomasimme, ettei ollut vielä toivoakaan mahtua siivoamaan sinne muuttomiesten hommien keskelle. No ei kun taas kerran autojen nokat kohti toista olohuonettamme Matkusta. (Asumme lähellä, ja myös työskentelen siellä työssä ollessani, mitkä seikat selittävät ilmeistä paikanvalintaa.) Vähän hodaria ja pehmistä muksuille ja sitten kierreltiin ihastelemassa jouluisia houkutuksia aikamme kuluksi. Matkuksen yläkertaan oli auennut Jouluseikkailu , joka viehätt

Muutto, osa 1.

Juhannuksen tienoilla saimme tietää pääsevämme komennukselle Unkariin. Aluksi tarkempi lähtöpäivämäärä leijui pitkään avoinna epämääräisenä; "joskus loppuvuodesta, viimeistään vuodenvaihteessa". Lopulta päivämäärä tarkentui, ja nyt on h-hetket käsillä. Mieheni työt Pápassa alkoi jo pari viikkoa sitten. Niinpä minä olen leikkinyt täällä ystäväni sanoja lainaten Arjen Sankaria, ja yrittänyt saattaa kodin muuttokuntoon, ja siistiä sitä välillä myös asuntonäyttöjä varten yms. Kirjoitan nyt muuton kulusta oman postauksensa päivä kerrallaan. Alustava muuttoaikataulu on: asunto pakataan ja tyhjennetään maanantaina,  siivotaan tiistaina ja lennämme Wieniin keskiviikkona. Mieheni hakee meidät sitten kentältä Pápaan. (Jonne on suurinpiirtein yhtä pitkä matka Wienistä kuin Budapestistakin) Marraskuinen Suomi valmistaa meitä Unkarin talveen Lauantai Aloitin viime hetken muuttopuuhat oikeastaan jo lauantaina. Päivän kulutin vielä jouluostoksilla, ja ostelin jotain tarpeellis

Sivuni ystäväni-kirjaan.

Sivuni ystäväkirjaan Ulkosuomalaisten blogit nimisessä facebook-ryhmässä on kulkenut tällainen Ystävänikirja-haaste. Meinasin jo tarttua haasteeseen oma-aloitteisesti,  koska ajattelin olevani vielä niin uusi tekijä ryhmässä, että kukaan hoksaisi minua haastaa. Ihana  Vihreän Saaren Emäntä  Riikka kuitenkin ehti haastamaan minut. Olen otettu! :) Bloginimeni tarina: Olen useita kertoja pyöritellyt blogin aloittamista mielessäni. Usein aikomus on tyssännyt pikkujuttuihin, kuten en ole keksinyt sopivaa nimeä tai selkeää aihetta blogilleni, en kirjoita kyllin oikeakielisesti tmv.  Nyt kun mieheni sai työkomennuksen Unkariin,  ja tämän seurauksena itse päädyn jäämään kotiin hieman pidemmäksi pätkäksi kuin olin alunperin ajatellut, yhdistelin vain nämä asiat bloginimeksi, ja päätin alkaa kirjoittamaan. Muuten se olisi taas kerran jäänyt aikeeksi. (Myös blogin ulkoasun suhteen päätin mennä helpoimman kautta, hiotaan sitäkin sitten joskus, jos osaan) Perusjuttuja Siviilisä