Kotiäitikomennus

Unikot kukkivat  Onpa vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta, melkein kokonainen kuukausi! Koko bloggerin ulkoasukin on näköjään muuttunut tässä välissä, toivottavasti osaan yhä tätä käyttää. Kirjoitan erittäin epäammattimaisesti useimmiten kännykällä naputellen, tämäkin saattaa tietenkin vaikuttaa blogin ulkoasuun etenkin teille, jotka luette muilta laitteilta. Leikkipuistot ovat taas auki! Tässä pienen kirjoitustauon aikana olen lukenut varmaan kymmeniä blogeja, jotka ovat alkaneet selittelyllä inspiraation puutteesta sekä elämän tapahtumaköyhyydestä. Mutta tätähän tämä nyt on meillä kaikilla. Ainahan voisi tukeutua muistoihin, ja kirjoittaa vaikka menneistä matkoista, mutta koska oma blogini keskittyy tähän perhe-elämäämme uudessa maassa, ei sekään ole tuntunut ihan järkevältä.  Erästä viehättää blogia (niinacarita.com) aamukahvin lomassa lukiessani sain vihdoin inspiraation. Hän kirjoitti viimeisimmässä postauksessaan siitä, kuinka vieraalle uusi kotimaa yhä tuntuu, kun enin ai

Koulujen avaaminen. Suomessa päätettiin avata koulut lukuvuoden kahdeksi viimeiseksi viikoksi. Tämä aiheutti aivan valtavan mielipidevyöryn somessa ja lehtien otsikoissa. Ei käy kateeksi päättäjiämme, jotka taatusti saatavilla olevan tiedon, kokemuksen ja lainsäädännön nojalla tekevät parhaansa. En usko hetkeäkään, että kukaan täysjärkinen poliitikko työntäisi lapsia eturintamaan tartuntaa saamaan (kuten villeimmissä spekulaatioissa vaahdotaan) joukkoimmuniteetin kasvattamiseksi. Kyllä tätäkin päätöstä on taatusti harkittu pitkään, eikä kukaan oikeasti tiedä mikä olisi lopulta paras ratkaisu, mutta loputtomiin yhteiskuntaa ei vaan voida pitää suljettuna. Unkarissa koulut pysyvät toistaiseksi suljettuina, tosin  lukuvuosi jatkuu kesäkuulle, eli vielä ne ehtivät aukeamaankin tälle keväälle. En silti ole voinut olla muodostamatta mielipidettäni tästä kuumasta perunasta, ja tällä hetkellä olen sitä mieltä, että jos olisin  Suomessa,  lapseni palaisi kouluun. (-Tosin Suomessa hän