Kotiäitikomennus

Julkaisin edellisen blogikirjoitukseni kertoakseni poikkeustila-ajan, ja sosiaalisesti eristäytyneenä elämisen kulusta täällä Unkarissa. Sittemmin olen lukenut useamman facebook päivityksen, missä voivotellaan sitä, miten muiden faceista ja blogeista saa niin ruusuisen kuvan koko tilanteesta,  ja että onko sitä sitten itse ihan luuseri jos ei jaksakaan opiskella mandariinikiinaa tai kiinnostu opettamaan lapsilleen kolmannen luokan ydinfysiikkaa tänä poikkeusaikana. En tykkää "levitellä likapyykkejä" julkisesti, mutta nyt tuli vähän huono omatunto. Se, että kirjoitan eristäytymisajasta (-mikä tälle on muuten järkevä sana? Emme ole karanteenissa, eikä täällä ole ulkonaliikkumiskielttoja tmv. Vapaaehtoinen sosiaalinen eristäytyminen taas on rasittavan pitkä ja jankkaava jatkuvaan käyttöön. Kirjoitan eristyksestä, mutta tarkoitan siis edellä mainittua, ainakin tällä hetkellä. ) positiiviseen ja kannustavaan sävyyn, ei tietenkään tarkoita, ettei täällä käytäisi mitään negatiivis

Kirjoitin eilen valmiiksi piiitkän tekstin kuvineen ja kuvateksteineen, mutta esikatselutilassa meni jotain pieleen, ja koko teksti hävisi. Nyt siis uusi yritys. Kirjoittelen koronatilanteesta täällä Unkarissa ja vertailen sitä hieman Suomen tilanteeseen. Väärän koronatiedon levittäminen on täällä jyrkästi kiellettyä, toivon että kielipuolena olen käsittänyt asiat oikein, ja pahoittelen mahdollisia (tahattomia) asiavirheitä. 15.3. Unkarissa vietettiin kansallispäivää. Tällä kertaa ilman suurempia juhlallisuuksia . Tätä kirjoittaessani olen viettänyt liki viikon kotitontilla. Sairastin flunssan,  enkä halunnut lähteä pelottelemaan kanssaihmisiä julkisille paikoille,  kun kerran suositus on muutenkin vältellä ihmismassoja. Äskettäin kävin kuitenkin katselemassa kakunkoristeita ym. mieheni synttärikakkuun. Ajattelin että pyrähdys "ulkomaailmassa" piristää, mutta taisin vain masentua nähtyäni kaikki ne hengitysmaskit ja miten ihmiset pitivät etäisyyttä (kuten kuuluukin).

Viikko sitten maanantaina tytöt heräsivät aamulla varhain, ja annoin luvan mennä  varovasti kurkkaamaan olisiko edellisyönä saapunut mummo jo herännyt. Tuumasta toimeen, kaksivuotias kuopus kipitti jyskyttämään ovea kaksin käsin huutaen samalla: "Mummooo!" Noh kappas, mummo oli kuin olikin herännyt. Pidin esikoisenkin kotona ensimmäisen mummon vierailupäivän. Ajattelin että olisi ihan epäreilua laittaa toinen heti kouluun, kun mummo tuli tosiaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ensimmäinen päivä vietettiin tutustumalla meidän kotiin ja lähiympäristöön, käytiin puistossa ja kaupassa yms. Mummon kanssa lähipuistossa Viikon mittaan löytyi mukavat rytmit ja itsekin pääsin vähän lomailun makuun. Kävelimme useana päivänä (tai mies heitti ja kävelimme takaisin) kylälle katselemaan maisemia ja kiertelemään kauppoja ja kahviloita. Säätkin suosi kohtalaisesti, yhtenä päivänä saimme jopa nauttia lounasgulassimme auringonpaisteessa terassilla. Kuopuskin tottui päivittäise

Papan vierailusta alkaa olla vierähtänyt parisen viikkoa, mutta lapset puhuvat vierailusta yhä päivittäin. Tänään viimeksi, kun nautimme kevätauringosta takapihallamme kuopuksen kanssa, osoitti hän parhaalla aurinkoisella paikalla olevia tuoleja ja sanoi: "Pappa istuu siinä!" Onneksi videopuhelut lievittävät ikävää puolin ja toisin, ja alkuviikosta varmistui toisen mieluisan kyläilijän tulo, äitini lentää tänne tämän viikon sunnuntaina! Tämän kuultuaan tämä sama pienimmäiseni kiipesi sohvalle istumaan ja sanoi: "Mummo tullee, ootetaan tässä." Kotipihalla "vauvoja" hoitamassa Tämä viikko on muutenkin ollut odotteluntäyteistä. Kävimme viikonloppuna Györissä ja tilasimme lapsille  trampoliinin ja miehelle pyörän kotiinkuljetuksella. Luulimme niiden tulevan eilen, joten kärkyimme koko päivän kotona. Luulin jo että tämäkin päivä menee kyttäillessä, mutta onneksi paketti saapui jo heti aamupäivästä. Nyt sitten odotellaan isiä töistä kotiin, että saataisiin