Kotiäitikomennus

Pian on vierähtänyt kaksi viikkoa yksinoloa lasten kanssa. Uudet rutiinit alkavat asettua, ja ollaan keksitty mukavia omia juttuja mitä saadaan toteutettua ilman lasten isin, ja auton, läsnäoloa. Minä olen tosiaan paitsi autoton, myös ajotaidoton (kortti löytyy, mutten ole ajanut kymmeneen vuoteen). Normaali arjessa yksi auto ja kuski perheessämme riittää ihan hyvin, mutta kieltämättä nyt bussien kanssa liikkuessa pitää ennakoida asioita paremmin. Ja kuten aiemminkin olen sanonut, ei ennakointi varsinaisesti ole toinen nimeni. Ravintolan leikkipaikalla kului aika mukavasti ruokaa odotellessa. Elämä on vaatii siis enemmän ennakoimista, mutta on asettunut uomiinsa. Kerhoon viennit, kauppareissut, harrastukset, ulkoilut, kirjastokäynnit ym. alkavat jo sujumaan rutiinilla yksinkin. Mummot, pappa ja kummit auttavat arjessa ja ystävät kutsuvat itsejään kylään. Onkin mukava saada nauttia läheisten seurasta vielä oikein kunnolla, ennen kuin välimatka tilapäisesti erottaa väliaikaisesti.

En ole perusluonteeltani erityisen aikaansaava tai tavoitteellinen ihminen, mutta vuosien saatossa olen oppinut niksit, millä saan, tai ainakin pyrin saamaan roikkuvat hommat hoidettua. Ylivoimaisesti tärkein niistä on erilaiset 'to do -listat'. Jo pelkän listan kirjoittaminen saa minuun puhtia tarttua toimeen, ja päästyäni toimeen on mahtavaa saada yliviivata toteutuneita tehtäviä listalta. Muutto on omiaan paisuttamaan listakokoelmaani. Muutoista minulla on elämäni varrelta kokemusta jo ihan liikaakin, mutta tällä kertaa on ensimmäistä kertaa kyseessä muutto ulkomaille, sekä muutto omistusasunnosta. Perusmuuttolistan naputtelisin jo vaikka puoliunessa, hanki laatikoita, pakkaa huone x, pakkaa varasto y jne. Tee muuttoilmoitus maistraattiin, postiin (nykyisin taitavat kääntyä samalla ilmoituksella?) ja uuteen taloon, poismuuttoilmoitus taloyhtiöön, hanki muuttoapua/auto jne. Nyt tähän uuteen muuttoon liittyy monia uusiakin asioita. Koska mies pääsi yksin katsomaan meille s

Äitiys on opettanut minulle monen monituista asiaa, ja yksi niistä on kunnioitus yksinhuoltajavanhempia kohtaan. Nostan nöyränä hattua kaikille teille, jotka jatkuvasti yksin pyöritätte tätä perhearkea, ei ole taatusti aina helppoa! Mieheni matkustaessa kouluttautumaan uuteen työhönsä seitsemäksi viikoksi en siis lähde vertaamaan itseäni yh-äiteihin, sillä se tuntuisi vähättelevälle oikeasti siinä tilanteessa olevia kohtaan. Minulla kun kuitenkin on se toinen aikuinen jolle soittaa kun on vaikeaa, ja tietenkin myös sen  toisen vanhemman suoma taloudellinen tuki. Olkoonkin, että melkein kaksi kuukautta tämä tuki ja turva vaikuttaa kaukana, toisella mantereella. Mutta myönnettäköön, vähän kyllä jännittää, että miten tämä lähtee sujumaan. Minulle tämä on kuitenkin pitkä aika olla yksin vastuussa 24/7 arjen sujuvuudesta. Kotikaupungin nähtävyyttä, Veljmies-patsasta moikkaamassa Haastetta hommaan lisää lähestyvä muutto. Olisi vielä tuhat ja yksi asiaa tekemättä, osa niistä varmaan