Kotiäitikomennus

Piti tulla blogi perheemme ensimmäisestä muutosta ulkomaille, ja sopeutumisestamme elämään uudessa ympäristössä. Piti tulla kiinnostavia postauksia seikkailuistamme Keski-Euroopassa, ehkä suosituksia kivoista ravintoloista, nähtävyyksistä tai hotelleista. Piti tulla sukulaisia ja ystäviä kylään, ja kivoja muistoja ja elämyksiä heidän kanssaan. Piti kokea yhteisömme innokkaasti järjestämiä tapahtumia ja tempauksia. Ravintolaruokaa kotona nautittavaksi Tuli korona. Poikkeustila alkaa muuttumaan vähitellen normiksi. En enää osaa edes ajatella että ihan pian helpottaisi. (Vaikka toki toivon sitä, kovasti!) Lapsetkin ovat oppineet korona-arjen, ja muistavat jo melko hyvin käsienpesut joka käänteessä, ja sen, ettei läheisiä näe kuin näytöiltä. Meemien vitsit siitä mitä pukea päälle, kun lähtee viemään roskapussin eivät enää naurata. Oikeasti tekee mieli laittaa ripsiväriä kun käy lenkillä lähikorttelin ympäri kaksivuotiaan kanssa. Isommissa ruokakaupoissa en ole käynyt varmaan viite

Ensimmäinen pääsiäisemme Unkarissa kuluu siis kotosalla, koronavirukselta piilossa. Pääsiäisperinteemme eivät muutenkaan ole niin vakiintuneet kuin esimerkiksi jouluperinteet, mutta väkisinkin niitäkin pikkujuttuja on nyt joutunut soveltamaan. Laitoimme hyvissä ajoin esikoisen kanssa rairuohon, tai oikeastaan ohransiemenet itämään. En yhtään tiedä onko täällä vastaavaa pääsiäisruohoperinnettä, koska en ole käynyt viikkoihin kaupassa kuin kerran. Silloin ei ainakaan "rairuohopussit" pistänyt silmään. Löysin kuitenkin pääsiäiskoristeiden joukosta ohrapussin, joten saimme pienet kylvökset tehtyä. Hassun harvat niistäkin tuli, mutta onpahan lapsille ylläpidetty perinteitä. Virpomimenkin jäi tyngäksi. Pajunkissat puhkesivat täällä jo viikkoja sitten, mutta en jotenkin herännyt ajoissa virpomisvitsojen tekoon. Kai siihenkin tämä koronaeristäytyminen vaikutti, ei tullut ajatelleeksi koko pääsiäistä, kun on seurannut uutisista lähinnä kiristyykö poikkeustilarajoitukset tmv.