Kotiäitikomennus

 Kirjoitin vastikään postauksen  urakriisistäni , ja jo vuorokauden kuluessa julkaisusta mahtavat naiset näyttivät kyntensä. Nainen ei todellakaan ole aina (jos koskaan?) naiselle susi, paitsi jos sudet auttavat kriiseilevää lajitoveriaan kivoin kehuin, raikkain ajatuksin ja lämpimin tassunojennuksin. Sain niin paljon ja hyviä ideoita ja ajatuksia, että päätin koostaa niistä tämän uuden postauksen, koska uskon että monista näistä voi olla vinkkiä muillekin. Oma kriiseilyni lähtötilanne on siis se, että olen muuttanut tänne Unkariin "puolisostatuksella". Ensimmäinen vuosi meni turhia murehtimatta, koska olen ollut kotona alle kolmevuotiaan kuopuksemme kanssa. Hän täyttää kuitenkin pian kolme, ja oikeutukseni kotihoidontukeen päättyy. Jatkan toki edelleen kotona hänen kanssaan ainakin ensi syksyyn, jolloin pyrimme saamaan hänet kansainvälisen koulun pienten ryhmään. Ehkä uusi vuosi symbolisoi niin vahvasti uusia alkuja, että asia on alkanut pyörimään enenevässä määrin mielessän

 Kuopukseni täyttää pian kolme vuotta,  ja minun oikeuteni kotihoidontukeen päättyy. Suomessa olisin todennäköisesti ollut jo vuoden verran takaisin töissä, esikoinen eskarissa ja kuopus päiväkodissa. Nyt kuitenkin jatkan kotiäitinä toistaiseksi, ja olen hieman tuuliajolla jatkon suhteen.  Expat kotiäiti työssään Kun miehelleni tarjoutui tilaisuus työkomennukseen tänne Unkariin, mietitytti minua eniten juuri oma "urani", jos sitä nyt sellaiseksi edes haluaa kutsua. Olen työskennellyt koko aikuisikäni samassa firmassa kauneudenhoitoalalla, tosin kahden eri työnantajan alaisuudessa. Ensin myyjänä kauppiasliikkeessä ja myöhemmin siirryin myymäläpäälliköksi maahantuojan myymälään. Pidin työstäni todella, ja uskallan sanoa olleeni siinä hyväkin. Kauppiaalla työskentely loi minulle hyvän pohjan työskennellä "yrittäjämäisesti". Kun ihminen jonka rahoilla "pelattiin" oli myös lähin työkaverini, oppi kuluja miettimään järkevästi. Myös oman työpaikan jatkuvuus oli n