Arkipäivämme Unkarissa

Vielä Suomessa asuessamme kirjoitin perinteisen blogiklassikon eli "My day" -postauksen arkipäivästämme. Ajatuksenani oli toistaa tämä arkikuvaus silloin tällöin, nähdäkseni onko se arki nyt sitten niin erilaista eri maassa. Ensimmäisen My day -postaukseni voit lukea tästä

6.30

Heräämme kuuden jälkeen, kuinkas muutenkaan kuin kuopuksen herättäminä. Lasteni isä on lähtenyt töihin jo ennen kuutta, jotenkin aina havahdumme lähdön ääniin, mutta saamme vetkuteltua unta edes vähän pidemmälle. Siirrymme olohuoneen ja keittiön puolelle, yritän itse katsella hetken aamuteeveen tarjontaa, lapset katsovat omia juttujaan tableiltaan. Laitan kahvit tippumaan, leivät paahtumaan ja ruokin uudet perheenjäsenemme, kaksi kissanpentua. Olen aamuisin hiukan hidas, nautin mieluusti aamukahvini kiireettä ja uutisia selaillen. Tämä luonteenpiirre on peritynyt ainakin esikoiselleni. Hänelle ei edes aamiainen useinkaan maistu ennen kuin jopa muutaman tunnin hereilläolon jälkeen. Kuopus sen sijaan napostelee tyytyväisenä murojaan. Toiselle kahvikupilliselle siirrymme takapihan terassille. Kuopus leikkii leluillaan terassille asetetulla viltillä, minä kirjoittelen tätä blogiani. Lämpötila on jo nyt ennen aamuyhdeksää kivunnut 24 asteeseen, päivälle on luvattu jopa 32 astetta. Helle on kyllä hellinyt koko viikon, ja tämä ilmasto onkin kyllä ollut ehdottomasti positiivisin yllätys täällä Unkarissa! Kun näin suomalaisena ajatukset satunnaisen sadepäivän sattuessa suuntautuvat jo syksyyn, lohduttavat täällä asuvat ja asuneet ystävät ja tutut syyskuun olevan täällä vielä täysin kesäinen. Sopii minulle! 

9.00

Arki on arkea asuinmaasta riippumatta, joten yhdeksän maissa laitan astian- ja pyykinpesukoneet laulamaan ja siivoan keittiön. Esikoisellekin maistuu vihdoin aamiainen. Huomaan otteeni höltyneen täällä näiden lasten aamiaisten ym. suhteen. Kun sitä tuttua sokeritonta JA makeutusaineetonta lempijugurttia ei nyt olekaan saatavilla, annan tavallista, sokeroitua, eikä oikeastaan edes mietitytä. Sama ilmiö kävi jo alkuvuodesta kouluun pakattavan välipalan kanssa. Ei lapselle mitkään lanttukuutiot kauaa maistu, jos kaverit ympärillä nakertaa suklaakeksejä. (No ok, ne Oreot ei edelleenkään päätyneet lapseni välipalarasiaan, mutta tein myönnytyksen erilaisten välipala- ja myslipatukoiden muodossa, ja eikö nuo lienee liki sama asia?)

Kuopus on luopunut päiväunista melko pian tänne muutettuamme, mutta imetystaipaleemme jatkuu yhä. Edes yhdestä lähteestä siis superfoodia edelleen tarjolla. Puoli kymmenen maissa tankkaamme siis nopeasti, ja sitten vihdoin hammaspesuille ja päivävaatetta ylle. Miten ihmeessä pääsemme syksyllä takaisin koulurytmiin? (Tätä pohtiessani toivon silti sekä varpaat että sormet ristissä, että koulu kuitenkin jatkuisi ihan koulussa, eikä kotiopetuksena!)

10.00

Kymmenen pintaan pääsemme lähtemään ulos ja suuntaamme läheiseen puistoon. Helle tuntuu melko läkähdyttävälle ilman tuulenvirettä, joten ostamme juomista läheiseltä kioskilta ja nautimme ne varjossa. Kävelemme vielä suurempaan puistoon leikkimään hetkeksi. Puistoleikkien jälkeen päätämme hakea vielä jäätelöt. Pienet kivijalkakaupat ovat täällä vielä voimissaan. Yhden ainoan korttelinpätkän varrella on ainakin kaksi tai kolme pienen pientä myymälää, joista kuitenkin saa esim lihaa ja leikkeleitä ihan palvelutiskiltä. Ja nämä myymälät on siis todella pieniä,  sanoisin että monet R-kioskit Suomessa ovat reilusti tilavampia. Ukillani oli aikoinaan hiukan suurempi, mutta silti pieni kivijalkamyymälä Kuopion Männistössä, joten pääsen ajatuksissani pienelle aikamatkalle. Lisäksi samalla korttelinpätkällä on ainakin kahvila, josta jäätelötkin ostamme, kampaamo, posti ja ehkä joku poliisiaseman tapainen sekä pieni ompelimo!  Ja emme ole edes keskustassa vaan pienellä asuinalueellamme. 

12.00

Puolen päivän aikoihin alan kokkailemaan nopeaa lounasta. Emme syö nyt kovin raskaasti, koska mieheni väläytti aamusta ideaa että kävisimme ravintolassa syömässä myöhemmin. Meidän tapauksessamme se ei kuitenkaan hirmu myöhäiseksi mene, niin säästetään nyt hiukan tilaa mahoihin. Asuntomme keittiö on pienehkö asunnon muuhun kokoon suhteutettuna, mutta ihan hyvin olen siinä mahtunut hyörimään. Ehdoton lempparini on suuri "pantry", eli ruokakomero, jollainen täällä tuntuu löytyvän liki joka kodista. Pikainen pasta-ateria uppoaa lasten masuihin nopeasti.

13.30

Ruoan jälkeen lyhyt hengähdyshetki, ja sitten 

 omalle altaalle puljaamaan. Helleviikko on tehnyt tehtävänsä, ja vesi on 30 asteista! Esikoinen uiskentelee jo kuin vanha tekijä, mutta myös kaksi- ja puolivuotias juniori polskuttelee menemään yllättävän hyvin kellukkeissaan. Näin sisämaassa asuessamme on tuo allas kyllä ollut ehdoton, ja oman perheen lisäksi siitä on riittänyt iloa myös naapurin lapsillekin. Tästä olenkin ollut viime aikoina onnellinen, kun koronakevään lockdownien jälkeen lapset on taas päässeet luomaan ystävyyssuhteita ja leikkimään kavereiden kanssa.

 

Virkistävän polskimisen jälkeen kuivateltiin hetki auringossa, ja lapset leikki viltillä varjossa. Sen päälle taas lyhyt lepohetki sisällä, pyykit rumpuun ja lueskelin kirjaani, lapset touhusivat omiaan. 

15.00

Mieheni saapui töistä kolmen maissa, ja viiden aikoihin suuntasimme kylän hotellille syömään. Ravintolatarjonta pienessä kotikylässämme ei ole monipuolisin mahdollinen, mutta jotain suosikkipaikkoja ja -annoksia on silti löytynyt. Ja onhan se nyt välillä ylipäätään mukavaa jo sekin, ettei tarvitse itse kokata. Lapset tykkäävät tuosta hotellista, pitivät siitä jo kun asuimme viikon siellä odottaessamme asuntomme vapautumista. Tykkäävät juosta sanomaan: "Szía!" tarjoilijoille sekä respan väelle, ja tämän sallimme ravintolan ollessa näin alkuillasta puolityhjillään. 

18.00

Kotona esikoinen intoutui pukuleikkiin, ramppasi vaihtamassa asuja ja saapui tanssimaan sekä laulamaan huoneeseeni. Minun kuului olla innostuneena yleisönä. Huutelin: "Bravo, bravissimo!", ja pieni kaiku viereltäni toisti: "Bawuuu-pissimooo!" , ja hirveä kikatus päälle! 

19.30

Puoli kahdeksalta menen nukuttamaan pienimmäisen. Tätä edeltää tietenkin perus iltatoimet iltapaloineen (-tai tarkalleen ottaen tämä pieni tättäräinen tilaa iltapalaksi useimmiten aamupalaa. No ihan hyvin voi! Samaahan ne on usein joka tapauksessa! :D ) Itse jatkan kirjaani  neidin nukahdettua. Esikoisella ja isillä on tässä välissä hetki arvokasta yhteisaikaa, käyttävät sen usein pelaten lautapelejä tai minecraftia, tai katsovat yhdessä jonkun lasten elokuvan. 

21.00

Yhdeksältä menen iltatoimille esikoisen kanssa. Aloitimme muutama ilta sitten Muumipeikko ja pyrstötähti-kirjan iltasaduksi. Taitaa vielä olla hiukan liian pitkä tarina (ainakin meidän) viisivuotiaallemme. Toisaalta, hänelle taitaa olla tärkeintä että ylipäätään luemme yhdessä jotain, sillä kun kysyn lopetetaanko, vastaa hän aina: "Ei lopeteta, lue vaan", vaikka itsestäni olisi näyttänyt jo pitkään ettei hänen keskittymiskykynsä enää riitä. 

Kun sammutan valot aikeinani köllöttää hetki hänen vierellään, nukahdan tietenkin itsekin ja herään unenpöpperöisenä varttia vaille yksitoista, vartalo jäykistyneenä sykkyrästä johon nukahdin sängyn laidalle. Kun saan ruotoni suoristettua, käyn vielä hörppäämässä hiukan vettä, rapsuttelemassa kissoille hyvää yötä ja yritän siirtyä omaan vuoteeseemme nukkumaan. Yritys jää heikoksi kaksivuotiaan valloitettua parisängyn tehokkaasti. Ujuttaudun vuoteen reunalle ja päätän naputella muutaman rivin tätä blogia. Tämän jälkeen uni onkin karissut silmistä sen verran, että lueskelen kirjaani vielä puoleen yöhön, sitten kutsuu vihdoin yöunet. 

My day päiväksi sattui tällä kertaa viikon epäsosiaalisin päivä mitä tulee muiden ihmisten tapaamiseen. Olemme kuitenkin alkaneet löytämään ystäviä täältäkin esimerkiksi naapureistä sekä luokkakavereiden ja miehen työkaverin perheistä. Vaatii hiukan aktiivisuutta rakentaa omatkin sosiaaliset piirit tyhjästä, mutta kyllä se palkitsee kun saa välillä aikuistakin seuraa. Tein jopa isossa mittakaavassa pienen, mutta itselleni järisyttävän suuren "peliliikkeen", ja otin yhteyttä erääseen babysitteriin, tapasin hänet, ja nyt olisi sellainenkin mahdollisuus vain puhelinsoiton päässä!

Kaiken kaikkiaan päivä oli kaikessa tapahtumaköyhyydessään oikein mukava, ja sopii hyvin kuvastamaan meidän tavallista arkipäiväämme täällä Unkarissa.