Siirry pääsisältöön

Mitä nelikymppinen kotiäiti haluaisi tehdä isona?

 Kuopukseni täyttää pian kolme vuotta,  ja minun oikeuteni kotihoidontukeen päättyy. Suomessa olisin todennäköisesti ollut jo vuoden verran takaisin töissä, esikoinen eskarissa ja kuopus päiväkodissa. Nyt kuitenkin jatkan kotiäitinä toistaiseksi, ja olen hieman tuuliajolla jatkon suhteen. 

Expat kotiäiti työssään

Kun miehelleni tarjoutui tilaisuus työkomennukseen tänne Unkariin, mietitytti minua eniten juuri oma "urani", jos sitä nyt sellaiseksi edes haluaa kutsua. Olen työskennellyt koko aikuisikäni samassa firmassa kauneudenhoitoalalla, tosin kahden eri työnantajan alaisuudessa. Ensin myyjänä kauppiasliikkeessä ja myöhemmin siirryin myymäläpäälliköksi maahantuojan myymälään. Pidin työstäni todella, ja uskallan sanoa olleeni siinä hyväkin. Kauppiaalla työskentely loi minulle hyvän pohjan työskennellä "yrittäjämäisesti". Kun ihminen jonka rahoilla "pelattiin" oli myös lähin työkaverini, oppi kuluja miettimään järkevästi. Myös oman työpaikan jatkuvuus oli niin konkreettisesti kiinni myymälän kannattavuudesta, mikään mystinen "toinen yksikkö" ei paikannut tilannetta, jos oli hiljaisempia aikoja. Vuosien myötä arvostukseni tätä kauppiasta kohtaan on vain kasvanut. Opin paljon, ja taaksepäin katsoessani ymmärrän hänen myös "kasvattaneen" minua nuoresta huithapelista hieman vastuuntuntoisemmaksi ihmiseksi, ja mahdollistaneen oppimisen ja opiskelun työtä tehdessäni, ja tätä kautta myös siirtymiseni myöhemmin myymäläpäälliköksi uuteen kauppakeskukseen avautuneeseen myymälään. Kiitos! 

Kauneudenhoitoala verissä? 

Kaupanala on kuitenkin muuttunut työvuosieni aikana paljon, ja lasten tulon myötä esimerkiksi kaupan aukioloajat alkoivat tuntumaan jo kovin raskaalle. Itsehän ne jaksaisi, mutta esikoisen aloittaessa päiväkotiuransa Suomessa, joutui hän toisinaan olemaan iltahoidossa pitkään työvuoroni kestäessä iltayhdeksään ja isin ollessa esim. työmatkalla. Tuntuihan se raastavalle raahata alle kolmevuotiasta puolinukuksissa pulkalla kotiin myöhään illalla. Tiedän että se on monen lapsen arkea koko ajan, mutta ei se kivalle tuntunut.

Myös yksintyöskentely lisääntyi koko ajan.  En kokenut turvattomuutta työssäni, mutta tuntui ettei siinä pystynyt antamaan parastaan asiakaspalveluun, ja olisihan ne tauotkin ollut mukava ehtiä pitämään muutenkin kuin takahuoneen ovenraossa. Voin vain kuvitella mikä tilanne tällä hetkellä on monissa liikkeissä koronan vedettyä yritysten talouden entistä kireämmälle. Täällä Unkarissa asiat on monessa kohtaa kuten Suomessa takavuosina. Liikkeiden aukioloajat on suppeammat, ja kun vierailin "oman" ketjumme myymälässä, kuhisi pienessä myymälässä varmaan enemmän myyjiä kuin asiakkaita. Noh, kannattavuuslaskelmat varmaan puhuisivat omaa kieltään, mutta kieltämättä edes se yksi työkaveri toisi iloa ja jaksamista työpäivään, ja helpottaisi monia asioita.

Kotitoimistopäivä 

Kuluva vuosi tuo mukanaan todennäköisesti myös kuopuksen "koulun" aloituksen ensi syksynä,  eli yritämme saada hänet samaan kansainväliseen kouluun siskonsa kanssa saamaan vähän kielikylpyä ja oppimaan ryhmässä toimimista yms.  Häntä onkin harmittanut kun sisko pääsee kouluun ja hän ei, ja miettii kovasti jo mitä haluaa evääksi yms. First things first! (Siellä on siis pre-k luokka 3-5 vuotiaille)

Tämä kouluunlähtö vaan saa tämän äidin pohtimaan tarpeellisuuttaan kotona, mutta en oikein tiedä mitä voisin/haluaisin/kannattaisi alkaa tekemään. Olen miettinyt mahdollisuuksia täydentää osaamistani jonkun etäkurssien tmv. avulla, mutta olen vain täysin hukassa mitä haluaisin "isona" tehdä, ja mitä mahdollisuuksia ylipäätään olisi opiskella täysin etänä. En ole ikinä ollut hyvä näkemään omia vahvuuksiani, eikä minulla ole ollut ikinä selvää toiveammattia mitä kohti suunnata. Suorastaan kadehdin ihmisiä jotka tietää viisitoistavuotiaina haluavansa vaikkapa opettajaksi, ja sitten he opiskelevat opettajaksi. Vaikka harvinaistahan se taitaa nykypäivänä olla, pysyä yhdessä työssä koko uransa ajan. 

Monet "spouset" täällä ovat ihan vain kotiäiteinä, kuten minäkin toistaiseksi. Tai pitäisi kyllä kirjoittaa hipsuissa "vain", sillä kyllä tämä työstä käy, (euroissa mitattava) palkka on surkea ja positiivinen palaute "työyhteisöltäni" harvinaista, toki sitten sitäkin ihanampaa. Olisi ihan mukava päästä välillä töihin lepäämään ja juttelemaan aikuisten ihmisten kanssa. Silti arvostan näitä vuosia yli kaiken, en usko että vanhuudessani harmittelen vuosia jotka "uhrasin" ollakseni lasteni kanssa, vaikka sitten eläkekertymäni tuleekin olemaan pienempi (-ja isohan se ei minun myyjän tuloillani tulisi koskaan olemaankaan.)

Naiset (ja toki myös miehet jotka ovat täällä puolison statuksella) pitävät kyllä itsensä aktiivisina minin konstein. Jotkut opiskelevat, toiset ovat pystyneet jatkamaan töitäänkin etänä. Mutta useimmat käyttävät aikansa kotiin, lapsiin ja lemmikkeihin, harrastavat, matkustelevat ja hoitavat itseään, onhan tämä monille ainutkertainen loikkaus pois oravanpyörästä. Toisaalta monet, etenkin jenkkispouset osallistuvat lukuisiin hyväntekeväisyys- ja tapahtumakomiteoihin, vanhempienneuvostoon koulussa yms. Heillä nämä ulkomaankomennukset on kuitenkin pitempikestoinen elämäntilanne, ja uskon että heille myös maksetaan jonkinlaista korvausta mukanaolostaan. Itse en ole näihin vielä mukaan lähtenyt, koska joutuisin raahaamaan kuopuksen mukanani joka komiteaan. Ehkä ensi syksynä, kun minulle vapautuu lisää vapaa-aikaa.

Sama pärstä, eri puisto. Tulevaisuus ei juuri häikäise, vaan talvinen aurinko!

Ja siitä harppaus takaisinpäin omiin suunnitelmiini. Olen ollut työelämässä käytännössä suoraan (kesken jääneen) lukion penkiltä, ja kouluttautunut aikuisopiskelijana työn ohessa. Minulla ei siis ole minkäänlaista käsitystä mistä aikuinen ihminen voisi saada ideoita tai neuvontaa, että mitä tälle elämälleen tekisi nyt, kun 20 -vuotinen urani saman työnantajan palveluksessa katkeaa. Kokemukseni työkkärin  uraneuvontaan perustuu ajalle kun olin vielä teini, ja opintojenohjaajan kanssa tehtiin jotain työkkärin testejä. Ja ne testit antoivat ihan hassuja tuloksia, tyyliin poliisi, puutarhuri, astrofyysikko... Eli ei mitään mihin olisi luonnollista kiinnostusta, taitoa tai kykyä. (Mutta miten testi edes voisi tietää mihin minulla on kiinnostusta, kun en itsekään sitä tiedä?) Onko aikuisille opoja? :D

Koen, että mahdollisuus viettää nämä kolme vuotta täällä joka tapauksessa antavat enemmän kuin ottavat. Maailmankuva laajenee, tulee arvokkaita kokemuksia, tutustuu uusiin ihmisiin ja verkostoituu laajasti melkeinpä ympäri maailman. Kielitaito karttuu ja etenkin rohkeus käyttää kieliä kehittyy. Olen saanut tartuttua vanhoihin rakkaisiinkin harrastuksiin (jotka uinuivat jopa kymmeniä vuosia) uudella innolla (esimerkkeinä tämä kirjoittaminen ja maalaaminen), ja kokeillut uusiakin juttuja (esim. meditointi). Kyky kohdata erilaisia, täysin eri tavalla ajattelevia ihmisiä kehittyy, samoin ongelmanratkaisukyky hyvinkin yllättävissä tilanteissa. Puhumattakaan siitä mitä henkistä pääomaa nämä vuodet antavat lapsillemme. 

Voiko CV:een lisätä pätevyyden tonttuna? Tai hammaskeijuna?

Nämä asiat pyörivät nyt päässäni yhtenä sekamelskana kun mietin seuraavaa siirtoani. Syykin tälle pohdinnalle juuri nyt on selvä, jouduin haikein mielin jättämään irtisanoutumisilmoitukseni työnantajalleni tällä viikolla. Pian olen siis oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni työtön, työnhakija en kuitenkaan, koska en tietenkään täältä käsin pysty ottamaan työtä Suomesta vastaan jos sellaista tarjottaisiin.  

Ydinkysymys lienee jo otsikossa esitetty: "Mitä nelikymppinen kotiäiti haluaisi tehdä isona? " Jos tunnet minua ja näet "metsän puilta" minua paremmin, arvostan kommenttiasi ja mahdollisia ideoitasi/vinkkejäsi. Mitä mun kannattaisi opiskella/opetella/harrastaa,  mikä tukisi mahdollisuuksiani päästä vielä joskus töihinkin?Vai kannattaako vaan ottaa sapattivuosien kannalta? 

 Vaikka et tuntisi minua henkilökohtaisesti, mutta olet ehkä seurannut blogiani tai painiskellut sanojen kysymysten äärellä, arvostan myös sinun kommenttiasi ja käyn mielelläni keskustelua asian ympärillä. Olen pohjimmiltani optimisti, ja luotan että kyllä elämä kantaa. Mutta kyllähän uuden oppiminen pitää aivot ja mielen virkeänä, joten jotain, edes jotain ihan pienimuotoista, olisi kyllä kiva keksiä! 


On hyvä tuntea itsensä tarpeelliseksi.


Aurinkoa alkaneeseen vuoteen arvoisat lukijani,  eli äiti ja kummitäti!  ♡ 



Kommentit

  1. Kokeile koodausta! Saatat yllättyä miten antoisaa ongelmien ratkaisu onkaan. Ainakin Helsingin avoimessa yliopistossa voi ottaa aikatauluttoman ja mihinkään sitomattoman kurssin. Ei tarvitse erikseen ilmoittautua, sen kuin alat opiskelemaan ja tekemään. Ummikkokin voi aloittaa tuolla MOOC- kurssilla. Ja IT-alalla töitä riittää ja usein voi tehdä kotoa käsinkin. Suosittelen vahvasti! https://ohjelmointi-20.mooc.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset Pápalle

 Aiemmista suunnitelmistani poiketen en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua blogini kauniisti paketoivaa jäähyväiskirjoitusta, vaikka paluumuutimme Suomeen jo heinäkuun alussa. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, että aluksi en vain pystynyt, ja sitte, mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmälle mielen perukoille vaipui blogin päivittäminen. Viszontlátásra Pápa  Miksikö en heti pystynyt? Olen sen verran tunteellinen ihminen   itkupilli, että yksinkertaisesti kävin läpi aikamoisia tunnemyrskyjä hyvästellessämme elämäämme rakkaaksi käyneessä Pápassa. Muutto Suomesta Unkariin oli aikanaan henkisesti raskas, kun taakse jäi ystävät ja perhe. Kuitenkin jo lähtiessämme tiesimme myös palaavamme, ja että (todennäköisesti) kaikki rakkaat ihmisemme odottaisivat meitä täällä kun palaamme. Nyt takaisin muuttaessamme taas jouduimme hyvästelemään monia läheisiksi ja tärkeiksi muodostuneita ystäviä tietäen että osaa heistä emme väistämättä näe enää koskaan,  koska yhteisömme väestä suurin osa oli myös k

Kotiäitikomennus päätökseen!

 Saatuani Digitaalisen markkinointiviestinnän opintoni valmiiksi maaliskuussa, on mieli alkanut vaeltelemaan jo tulevaan syksyyn, ja uuden työn etsimiseen. On kulunut useita vuosia siitä kun olen viimeksi töitä hakenut ja kaikki on muuttunut, eikä vähiten pelkästään jo ne hakemuskirjeet! Enää ei taida riittää pelkkä wordilla rustattu listaus työkokemuksestani, nyt  pitää erottua visuaalisesti näyttävillä saatekirjeillä. Koska blogini on minun juttujeni areena, kirjoitan nyt tällä kertaa omista työnhakuhaaveistani ja ajatuksistani myös tänne. Joskus maailmankaikkeus kuulee mitä sinne kuiskataan... ;)  Myös itse hakija on muuttunut. Kun viimeksi hain töitä olin lapseton kolmikymppinen lähiesimies-opiskelija, ja tiesin haluavani täsmälleen sen pestin mitä hain ja jonka sain. Nyt yli nelikymppisenä kotiäitinä haen uusia polkuja, enkä ole edes ihan varma missä ne polut saattaisivat kulkea. Tulen syksystä alkaen pyörittämään lapsiperhearkea yksin (ainakin jonkun aikaa), joten minulle tutut k

Kotiäiti opiskelee ja muita hyviä vitsejä

Ennen kuin edes aloitankaan varsinaisesta aiheestani, suokaa minulle anteeksi pitkäksi venähtänyt blogihiljaisuus. Jo aloittamani vuosikatsauskin jäi ikävästi kesken, mutta jaksamista ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tähän projektiin, syistä joista otsikkokin juontuu. Yritin siis saattaa opintoni päätökseen tältä keväältä, mutta eihän se homma sitten mennytkään kuten siinä kuuluisassa pitsihuvilassa rannikolla. Mutta palataanpa nopeasti viime syksyyn ja opiskelujeni alkuun. Kukkivia puita Unkarissa keväällä 2022 Kuopukseni aloitti paikallisten säädösten mukaan koulutaipaleensa kolmen ja puolen vuoden kypsässä iässä viime syksynä. Tähän saakka olin hoitanut häntä kotona, eikä minulla ollut suurempia ongelmia miettiä miten aikani kulutan, mutta nyt minulle vapautui yhtäkkiä rutkasti lisäaikaa arkipäiviini. Edessä alkoi siintelemään myös työelämään paluu noin vuoden päästä, syksyllä 2022, joten aloin miettimään miten voisin virkistää hieman omaa osaamistani sekä "pitää itseäni