Pian on vierähtänyt kaksi viikkoa yksinoloa lasten kanssa. Uudet rutiinit alkavat asettua, ja ollaan keksitty mukavia omia juttuja mitä saadaan toteutettua ilman lasten isin, ja auton, läsnäoloa. Minä olen tosiaan paitsi autoton, myös ajotaidoton (kortti löytyy, mutten ole ajanut kymmeneen vuoteen). Normaali arjessa yksi auto ja kuski perheessämme riittää ihan hyvin, mutta kieltämättä nyt bussien kanssa liikkuessa pitää ennakoida asioita paremmin. Ja kuten aiemminkin olen sanonut, ei ennakointi varsinaisesti ole toinen nimeni.
 |
| Ravintolan leikkipaikalla kului aika mukavasti ruokaa odotellessa. |
Elämä on vaatii siis enemmän ennakoimista, mutta on asettunut uomiinsa. Kerhoon viennit, kauppareissut, harrastukset, ulkoilut, kirjastokäynnit ym. alkavat jo sujumaan rutiinilla yksinkin. Mummot, pappa ja kummit auttavat arjessa ja ystävät kutsuvat itsejään kylään. Onkin mukava saada nauttia läheisten seurasta vielä oikein kunnolla, ennen kuin välimatka tilapäisesti erottaa väliaikaisesti.
Miehen ollessa pitkällä reissullaan on kyllä saanut taas huomata maailman kutistumisen. Whatsapp-videopuhelut tuo isin kasvot lasten (ja minunkin!) nähtäväksi useaankin kertaan päivässä, ja jopa puolitoistavuotias pienimmäisemme juttelee kovin mielellään isille videoitse. Hän tykkää esitellä isille kaikkea ympäriltään: "Äiti, tyttö!" jne. Esikoista kiinnostaa erityisesti isin hankkimat tuliaiset. Myös lentopusut liihottavat mannerten välillä reaaliajassa. Toista se oli omassa lapsuudessani, kun oma isäni teki myös reissutyötä. Vaikka hänkin soitteli sen aikaisen mittapuun mukaan usein, oli puhelut nopeita, kalliita ja kuuluvuuskin välillä huono. Kerran ei kuulunut pitkään aikaan mitään isästä, yhtäkkiä tuli nippu postikortteja kerralla, muistaakseni Lissabonista. Nyt tiedän, että voimme tavoittaa esim. isovanhemmat lähes milloin vain Unkaristakin käsin, ja lapset pystyvät jakamaan arkeaan helposti.
Vaikka sääolosuhteet täällä Suomessa ovat heilahdelleet laidasta laitaan, alkaa sää enimmäkseen olla perinteisen syyssateista. Olen superhuono värjöttelemään hiekkalaatikon reunalla huonolla säällä, niinpä koetan aina keksiä jotain muuta menoa ja aktiviteettia huonolle säälle. Olemme hyödyntäneet lähikulmien pikkutapahtumia, kirjastoa (tätä tulen kaipaamaan todella paljon Unkarissa!) ja paikallisen kauppakeskuksen Tenavatiistait on tulleet tutuiksi.
 |
| Tenavatiistaissa energianpurkua. |
Jännä muuten, miten miehen koulutusmatka (noin seitsemän viikkoa) tuntuu hurjan pitkältä ajalta, kun taas muuttoon (joulukuun alkuun mennessä) tuntuu olevan enää ihan hetki, ja mietin kuumeisesti miten saisin asiat täällä kuntoon ennen sitä. Otin yhteyttä kiinteistönvälittäjäystävääni, joka rauhoitteli panikointiani siitä, etten vain voi laittaa asuntoamme myyntikuntoon tämän arkiruljanssin keskellä itsekseni. Olemme olleet yhteydessä muuttofirmaan, sieltä pitäisi tulla piakkoin tarkempaa aikataulua milloin pakkaaminen alkaa, ja milloin muuttokuormamme lähtee Suomesta. Todella huojentavaa, että pakkauksen hoitaa tällä kertaa ammattilaiset. Muuten aika olisi kyllä loppunut kerta kaikkiaan kesken. (Vaikka tiedän kyllä naisen joka pakkasi kotinsa ja hoiti muuttonsa maasta toiseen kahden pienen lapsen kanssa ja vieläpä
pitkälti raskaana. Joillakin meistä vaan on niitä supervoimia!)
 |
| Joskus arjessa tarpominen voikin olla vaikkapa pomppulinnassa pomppimista lähiostarin pihassa tihkusadepäivänä. |
Tällaista tavallista, vaikkakin meille hieman erilaista, arjessa tarpomista meille tällä hetkellä kuuluu. Viikonlopulle on mukavia suunnitelmia, kun esikoinen pääsee mummolaan, ja minäkin saan ystäviä kyläilemään. Mukava välillä vaihtaa kuulumisia muidenkin kun näiden itsetehtyjen ihmisten kanssa. Ehkä eniten tässä kuluneina viikkoina onkin rassannut juuri se ihan oman ajan puute. Kun edes suihkussa ei pääse käymään ihan yksin, alkaa ajatus hammaslääkärikäynnistäkin kuulostamaan korvieni välissä paremmaltakin hemmotteluhoitokokemukselta. Arkipäivät täyttyvät kuitenkin yllättävänkin nopeasti erilaisista menoista, ja jotenkin ne päivät vaan kuluvat huomaamatta eteenpäin. Seitsemän viikkoa, jotka kuulostivat alkuun toivottoman pitkille, alkaakin kuulostamaan helpommalta. Vaikka välillä kiukutellaan ja peppuroidaan tyttöjen kanssa, niin kuitenkin enemmän on kivoja ja iloisia nauruhepuleita, iltasatuhetkiä ja muita kivoja tyttöjen juttuja. ♡
Kommentit
Lähetä kommentti