Jäähyväiset Pápalle

 Aiemmista suunnitelmistani poiketen en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua blogini kauniisti paketoivaa jäähyväiskirjoitusta, vaikka paluumuutimme Suomeen jo heinäkuun alussa. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, että aluksi en vain pystynyt, ja sitte, mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmälle mielen perukoille vaipui blogin päivittäminen.

Viszontlátásra Pápa 

Miksikö en heti pystynyt? Olen sen verran tunteellinen ihminen  itkupilli, että yksinkertaisesti kävin läpi aikamoisia tunnemyrskyjä hyvästellessämme elämäämme rakkaaksi käyneessä Pápassa. Muutto Suomesta Unkariin oli aikanaan henkisesti raskas, kun taakse jäi ystävät ja perhe. Kuitenkin jo lähtiessämme tiesimme myös palaavamme, ja että (todennäköisesti) kaikki rakkaat ihmisemme odottaisivat meitä täällä kun palaamme. Nyt takaisin muuttaessamme taas jouduimme hyvästelemään monia läheisiksi ja tärkeiksi muodostuneita ystäviä tietäen että osaa heistä emme väistämättä näe enää koskaan,  koska yhteisömme väestä suurin osa oli myös komennuksella kotimaistaan. 

International Spouses of Pápa Hungary, -muistomuki jonka sain viimeisestä Spouse meetingistä mihin osallistuin. 

Osa näistä ystävistäni yllättikin minut lähes täydellisesti muutamaa viikkoa ennen koulujen päättymistä järjestämällä minulle yllätysläksiäiset. Luulin meidän olevan matkalla aamiaiselle torille, mutta löysinkin itseni ystäväni kotoa, minne naiset kerääntyivät brunssilla, hierontaan ja pedikyyreihin! Olin aivan ällistynyt ja otettu. Kun sitten olin superkiitollisena lähdössä kotiinpäin sanoivat naiset että: "Eipä tässä vielä kaikki!", lasten koulustahaku oli sälytetty heidän iseilleen, ja meille oli varattu viinimaisteluilta läheisellä viinitilalla.

Mielikuvani wine tastingeista muuttui täysin, ja hyvään suuntaan, kun lämpimässä kesäillassa maistelimme mahtavia viinejä (ja hiukan palinkaakin toki, kun Unkarissa oltiin) ja söimme taivaallisen hyvää pizzaa jota isäntämme meille paistoi tuoreista raaka-aineista (osan keräili kirjaimellisesti suoraan puista ja yrttipensaista) pihauunissaan. Täytyy sanoa että nämä läksiäiset saivat arvosanan 6/5! 

Jo etukäteen ajattelin, että henkisesti pahin paikka tulee olemaan tyttöjen viimeinen koulupäivä, ja se kieltämättä oli tiukka paikka. Kun äitinä katsoo vierestä kun lapset hyvästelee rakkaat opettajat ja luokkakaverit murtaa melkein sydämen haikeudellaan. Yksityinen kansainvälinen koulu jota tyttäremme kävivät osoittautui oikeaksi lintukodoksi, jossa kaikki opettajat tunsivat kaikki oppilaat, ryhmäkoot oli kohtuullisia ja opetus mielestäni laadukasta (-ainakin näiden pienimpien kohdalla, isompien lasten osalta minulla ei ole omaa kokemusta). Viimeinen koulupäivä oli puolikas päivä, ja se oli varattu kentällä riehumiselle erilaisten kilpailujen ym. merkeissä.  Rehtori grillasi hodareita ja tarjolla oli jäätelöäkin. Lapset halailivat opettajiaan ja ystäviään, ja saivat pieniä muistolahjoja. Minä piilottelin isojen aurinkolasien takana ja yritin olla puhumatta etten parkuisi silmiä päästäni. Nuorimmaiseni ei vielä tässä kohtaa osannut hahmottaa hyvästien lopullisuutta, mutta esikoisen huutoitki koko pyörämatkan koululta kotiin. Annoin hänen itkeä ja tunteiden purkautua ja yritin kotona olla lohtuna.  

Yksi tiukoista paikoista, hyvästellä nämä naiset keramiikkakurssiltani ♡

Suomesta poiketen tyttöjen koulu jatkui juhannukseen asti. Unkarissa juhannusta ei taideta sen isommin menoin juhlia, mutta onneksi yhteisömme ruotsalaiset järjestivät juhannusjuhlan ja kutsuivat meidät suomalaiset jo toistamiseen mukaan. Koska tämä juhannusjuhla oli siis samana päivänä kuin koulun päätös, laimensi se hieman esikoisenkin alakuloa, vielä oli muutama viikko aikaa tavata ystäviä ja tallettaa kivoja kokemuksia mielen perukoille muistuttamaan yhteisestä ajasta. 

Tähän pisteeseen asti tämä teksti on ollut valmiina elokuusta lähtien. Tästä eteenpäin joudun turvautumaan muistiini ja kameran rullan muistoihin. Viimeiset Unkarin viikot menikin kuin siivillä. Otettiin ilo irti hellekesästä, käytiin paikallisessa kylpylässä useampana päivänä, vierailtiin lempiviinitilallamme Kreinbacherissa Somlóssa, vierailtiin ystävien luona ja vaikka muuttopäivämme oli heinäkuun neljäs, ehdimme juhlimaan yhteisömme amerikkalaisten järjestämät 4th of July partyt, koska ne pidettiin edeltävänä viikonloppuna. Saatiin ilotulituskin läksiäisiksi (-ja itkijänainen parkui taas 😀).

Kreinbacher

Muutto sujui pakkaamisen ym. osalta melko helposti, koska muuttofirma pakkasi puolestamme ja tavaramme lähtivät jo paria viikkoa ennen meitä matkaan. Tekemistä riitti kyllä itsellekin, karsimista ja lajittelua. Onneksi ystävät ottivat kopin lapsistamme, oli heille helpompi kun ei tarvinnut nähdä kodin tyhjenemistä. (Yllättyykö joku vielä jos kerron että itse kyllä sain nieleskellä kyyneliäni vähän väliä..?) Lasten isä jäi vielä puoleksi vuodeksi Unkariin, joten onneksi ihan tyhjäksi ei tarvinnut kotia tyhjentää, ja saatiin asua loppuun asti omassa kodissamme. 

Tämäkin tetris on helppoa kun sen osaa.

 

Viimeisenä iltana kaverit kokoontuivat takaterassillemme lapsineen, ja itkusekaisia jäähyväisiä jätettiin. Tänne asti lukemaan jaksaneille sinnikkäille voinen samalla paljastaa, että muuton yhteydessä päädyimme lasteni isän kanssa myös asumuseron kautta avoeroon.  Kaikki on kuitenkin tapahtunut hyvässä yhteisymmärryksessä ja yhteistyössä ilman mitään suurta draamaa. Loppuun asti hoidettiin komennus ja siihen liittyvät asiat sovussa, ja ex saattoi meidät Suomeen (-en muuten nyt ala tähän kirjoittamaan varsinaisesta muuttomatkasta, että saan julkaistua tämän edes joskus...) ja auttoi asettumaan aloilleen. Vuodet Unkarissa olivat ikimuistoisia, ja palanen sydäntäni jäi Pápaan. Olen ikuisesti kiitollinen elämälle (ja eksällekin) että sain elää tämänkin kokemuksen. ♡ 

Viszontlátásra Magyar, kunnes nähdään taas! ♡♡♡