Siirry pääsisältöön

Mummon visiitti ja koronamuutoksia arjessamme

Viikko sitten maanantaina tytöt heräsivät aamulla varhain, ja annoin luvan mennä  varovasti kurkkaamaan olisiko edellisyönä saapunut mummo jo herännyt. Tuumasta toimeen, kaksivuotias kuopus kipitti jyskyttämään ovea kaksin käsin huutaen samalla: "Mummooo!" Noh kappas, mummo oli kuin olikin herännyt.

Pidin esikoisenkin kotona ensimmäisen mummon vierailupäivän. Ajattelin että olisi ihan epäreilua laittaa toinen heti kouluun, kun mummo tuli tosiaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ensimmäinen päivä vietettiin tutustumalla meidän kotiin ja lähiympäristöön, käytiin puistossa ja kaupassa yms.

Mummon kanssa lähipuistossa

Viikon mittaan löytyi mukavat rytmit ja itsekin pääsin vähän lomailun makuun. Kävelimme useana päivänä (tai mies heitti ja kävelimme takaisin) kylälle katselemaan maisemia ja kiertelemään kauppoja ja kahviloita. Säätkin suosi kohtalaisesti, yhtenä päivänä saimme jopa nauttia lounasgulassimme auringonpaisteessa terassilla. Kuopuskin tottui päivittäiseen omenamehuun kahvilassa, kotona kun ruokajuomana on yleensä vesi tai maito. Jo hieman huvittikin, kun kaksivuotiaalla oli hirmu hinku joka päivä "kahville". Kävimme myös koko porukalla ravintolassa syömässä yhtenä iltana minullekin uudessa ravintolassa.

Lounasgulassilla Pápassa 

Koronavirustilanne Euroopassa tuntui räjähtävän käsiin tämän viikon aikana,  jonka mummo täällä vietti. Viikko sitten en tuntenut sen suurempaa huolta koko asiasta, mutta totesimme että jos mummon visiitti olisi ollut viikkoa myöhemmin, olisi se varmasti jäänyt väliin, niin epävarmaa alkaa olla lentäminen ym. eri maiden sulkiessa rajojaan yksi toisensa perään. Unkari on toistaiseksi sulkenut rajansa vain epidemia-alueilta (Italia, Kiina, Etelä-Korea, Iran) saapuvilta.

Korona kahvila

Oman perheemme osalta koronatilanne näkyy nyt niin, että esikoisen koulu suljettiin toistaiseksi,  ja lapset siirtyivät kotikouluun. Myös miehen työpaikalla on tehty erityisjärjestelyjä työvuoroihin, ettei kaikki työntekijät pääsisi altistumaan yhtä aikaa. Töitä tehdään nyt kahden viikon putkissa, jolloin puolet väestä on kotosalla. Ja sitten vaihdetaan.

Pilvinen päivä Balatonilla

Takaisin äitini visiittiin. Loppuviikosta, äitini viimeisenä lomapäivänä ja kun mieheni jäi näille korona-vapaavuoroille, päätimme tehdä visiitin Balaton-järvelle. Ajattelimme ettemme nyt tieten tahtoen halua minnekään ihmispaljouksiin, mutta koska Balatonilla ei ole sesonki vielä alkanut, ajattelimme sen olevan vielä rauhallinen ja "turvallinen" paikka vierailla. Ja kylläpä olikin kiva reissu, hyvin sai jo kuvan siitä miten ihana paikka se varmasti kesemmällä on! Maisemat oli kauniit ja kivoja paikkoja kesäpäivien viettoon lasten kanssa painoimme jo mieliimme. Kävimme pienesti kahvilla ja kiertelimme rannalla sekä jalan että autolla. Tänne teemme taatusti uudenkin päiväretken ihan pian, kun säät hieman lämpenee. Koitan sitten vaikka kirjoittaa hieman enemmän Balatonista.

Balatonin rantakaduilla

Kotiin palattuamme tilasimme pitsat kotiin, ja kilistimme lasit kuohuvaa mummon loman kivalle päätökselle. Minuun tarttui hieman vilu päivällä, ja nenä tuntui tukkoiselta. Seuraavana päivänä olinkin sitten vuoteen omana flunssassa, ja äiti livahti kotimatkalle haleitta etten tartuta. Ehkä hyvä niin, olemme molemmat enemmän tai vähemmän emotionaalisia hömppiä, eipähän tavinnut vollottaa. Äidin kotimatka oli sujunut vielä ongelmitta, myös Budapestin lentokentällä kaikki oli ollut rauhallista. Lento oli ollut vielä melko täysi, mutta seuraava lento Budapestiin päin oli jo näyttänyt melko tyhjälle. Oma flunssakin taittui päivän levolla, joten ei tainnut olla sen vakavampaa...

Pápan keskustassa

Kiva kun äiti ehti käymään nyt, kun ei tiedä milloin tämä maailma taas avautuu ja elämä normalisoituu. Toistaiseksi koitamme pitää elämän "pienenä", pysyttelemme mahdollisuuksien mukaan poissa ihmismassoista, mutta muuten koitamme jatkaa elämäämme ihan normaalisti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset Pápalle

 Aiemmista suunnitelmistani poiketen en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua blogini kauniisti paketoivaa jäähyväiskirjoitusta, vaikka paluumuutimme Suomeen jo heinäkuun alussa. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, että aluksi en vain pystynyt, ja sitte, mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmälle mielen perukoille vaipui blogin päivittäminen. Viszontlátásra Pápa  Miksikö en heti pystynyt? Olen sen verran tunteellinen ihminen   itkupilli, että yksinkertaisesti kävin läpi aikamoisia tunnemyrskyjä hyvästellessämme elämäämme rakkaaksi käyneessä Pápassa. Muutto Suomesta Unkariin oli aikanaan henkisesti raskas, kun taakse jäi ystävät ja perhe. Kuitenkin jo lähtiessämme tiesimme myös palaavamme, ja että (todennäköisesti) kaikki rakkaat ihmisemme odottaisivat meitä täällä kun palaamme. Nyt takaisin muuttaessamme taas jouduimme hyvästelemään monia läheisiksi ja tärkeiksi muodostuneita ystäviä tietäen että osaa heistä emme väistämättä näe enää koskaan,  koska yhteisömme väestä suurin osa oli myös k

Kotiäitikomennus päätökseen!

 Saatuani Digitaalisen markkinointiviestinnän opintoni valmiiksi maaliskuussa, on mieli alkanut vaeltelemaan jo tulevaan syksyyn, ja uuden työn etsimiseen. On kulunut useita vuosia siitä kun olen viimeksi töitä hakenut ja kaikki on muuttunut, eikä vähiten pelkästään jo ne hakemuskirjeet! Enää ei taida riittää pelkkä wordilla rustattu listaus työkokemuksestani, nyt  pitää erottua visuaalisesti näyttävillä saatekirjeillä. Koska blogini on minun juttujeni areena, kirjoitan nyt tällä kertaa omista työnhakuhaaveistani ja ajatuksistani myös tänne. Joskus maailmankaikkeus kuulee mitä sinne kuiskataan... ;)  Myös itse hakija on muuttunut. Kun viimeksi hain töitä olin lapseton kolmikymppinen lähiesimies-opiskelija, ja tiesin haluavani täsmälleen sen pestin mitä hain ja jonka sain. Nyt yli nelikymppisenä kotiäitinä haen uusia polkuja, enkä ole edes ihan varma missä ne polut saattaisivat kulkea. Tulen syksystä alkaen pyörittämään lapsiperhearkea yksin (ainakin jonkun aikaa), joten minulle tutut k

Kotiäiti opiskelee ja muita hyviä vitsejä

Ennen kuin edes aloitankaan varsinaisesta aiheestani, suokaa minulle anteeksi pitkäksi venähtänyt blogihiljaisuus. Jo aloittamani vuosikatsauskin jäi ikävästi kesken, mutta jaksamista ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tähän projektiin, syistä joista otsikkokin juontuu. Yritin siis saattaa opintoni päätökseen tältä keväältä, mutta eihän se homma sitten mennytkään kuten siinä kuuluisassa pitsihuvilassa rannikolla. Mutta palataanpa nopeasti viime syksyyn ja opiskelujeni alkuun. Kukkivia puita Unkarissa keväällä 2022 Kuopukseni aloitti paikallisten säädösten mukaan koulutaipaleensa kolmen ja puolen vuoden kypsässä iässä viime syksynä. Tähän saakka olin hoitanut häntä kotona, eikä minulla ollut suurempia ongelmia miettiä miten aikani kulutan, mutta nyt minulle vapautui yhtäkkiä rutkasti lisäaikaa arkipäiviini. Edessä alkoi siintelemään myös työelämään paluu noin vuoden päästä, syksyllä 2022, joten aloin miettimään miten voisin virkistää hieman omaa osaamistani sekä "pitää itseäni