Tuorein silmin

 Tervehdys täältä Unkarin sateisesta keväästä! Sillä sateinen se on todella tänä vuonna ollut. Viime keväänä uusina Unkarintulokkaina saimme viettää oikeaa kuherruskuukautta uuden kotimaamme helliessä meitä jopa hellelukemilla tässä vaiheessa vuotta (-ja jo paljon aiemminkin!). Nyt on sääkartat näyttäneet hyvin harmaille.

Yrttien-, chilien- ja kukkientaimet kyyhöttävät ikkunalaudalla pikkupurnukoissaan odottaen suurempia ruukkuja ja raikasta ilmaa, mutta eihän poloisia voi vielä ulos päästää paleltumaan. En ole mikään viherpeukalo, mutta olisi kiva edes yrittää onnistua, kun ystäväni antoi näitä pikkuisia hoiviini. Hän luottaa kasveille puhumisen taikaan, ehkä minunkin pitää luottaa kokeneenpaani, ja alkaa rupatella taimilleni kasvuloitsuja. "Kasvakaa, kasvakaa!", mutta myös "Malttakaa, malttakaa, kesä on jo nurkan takana!" (Pakkohan sen on olla,  right?)

Tätä ankean harmaata säätä tuli katseltua viikon mittaan tuorein silmin myös siitäkin syystä, että saimme vieraan Suomesta. Tänne muuttaa syksyllä uusia komennuslaisia, ja eräs heistä oli tutustumassa tuleviin kotikontuihin sekä taloihin. Harmillisesti suloinen kotikylämme päätti verhota vanhanaikaisen charminsa sadeverhoihin, joten tuntuu ettei tästä kylästä paras mahdollinen vaikutelma jää näin. Sillä kauniin barokkityylisen keskustan lisäksi täältä löytyy harmaita lähiöitä jotka ovat kuin aikamatka 80-luvun Suomeen, ja jos ensivaikutelmaksi jää tällainen harmaa ja rapistunut kuva, se ei kyllä mielestäni tee oikeutta kaupungillemme. Huomaatteko, minulle tämä on jo koti, josta tunnen ylpeyttäkin, ja haluaisin välittää sen tulijoillekin. 

Tällaiset tuliaiset ilahduttavat aina meitä ulkosuomalaisia

Paikan pienuus tarkoittaa toisaalta sitä, ettei aktiviteettejä ole tarjolla kauhean laajalla skaalalla. Pienen paikkakunnan tarjoamat puitteet mahdollistavat kuitenkin erinomaisesti tiiviin yhteisöllisyyden meille maahanmuuttajille. Kaikenmaailman kirjakerhot, illanistujaiset sun muut tapahtumat on helposti tavoitettavissa, kun lähes kaikkialle pääsee nopeasti vaikkapa pyöräillen. Ihmiset tarjoavat apua, seuraa ja vertaistukea matalalla kynnyksellä. Tästä hyvänä esimerkkinä juuri päättynyt etäkouluopetus. Kun koulut suljettiin ja palattiin kotiopetukseen, aloimme vuorottelemaan toisten äitien kanssa. Tänään lapset meille opiskelemaan, huomenna teille (tämä oli sallittua kokoontumisrajoitusten puitteissa), ja näin kaikki saivat välillä vapaapäiviä opettajan toimesta. Ja nekin päivät kun tuli ekstraoppilaita sujui oikeastaan jopa helpommin, koska lapset tykkäsivät tehdä tehtävänsä yhdessä.

Mutta kyllä tällainen maahanmuutto yhdistettynä kotiäitiyteen vaatii kuitenkin varmaan tietynlaisen luonteenlaadun yhdistettynä hyvään asenteeseen. Eri luonteiset ihmiset kipuilevat ja sopeutuvat tänne eri tavoin, ja muutamat eivät vain sopeudu. Itse olen melko sosiaalinen ja odotan innolla uusia suomalaisia ja autan heidät mielellään alkuun täällä jos vain osaan (ja jos apua kaivataan). Niin minutkin toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi tänne täällä jo olleiden ja pois muuttavien puolesta. (-Varjopuolena joudumme mekin hyvästelemään jo ystäviksi muodostuneet pois muuttavat suomiystävämme, mutta koska en halua ajatella sitä vielä, en myöskään kirjoita siitä sen enempää vielä. Luopumista tämä komennuselämä opettaa, niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta vielä on kesää jäljellä, ja kivoja juttuja yhdessä! ♡)

Muuten aika on kulunut täällä jo tutuiksi tulleissa merkeissä. Kotiopetus jatkuin lopulta kuutisen viikkoa, ja jatkuu isompien lasten osalta yhä edelleen pienten palatessa maanantaina koulunpenkille. Maalausinnostukseni on jatkunut, aikaa maalaamiselle(kaan) vain ei ole helppo löytää. Tein maalauksen kylämme keskuskadusta. Sen perspektiivi yllätti vaikeudellaan, ja kun onnistuin maalaamaan sen niin, että täällä asuvat tuttavani tunnistivat paikan, olin melkein lapsellisen ylpeä aikaansaannoksestani. Hahah.

Maalaukseni, johon halusin käyttää vähän aurinkoisemman päivän sävymaailmaa.

Mallina käyttämäni sadepäiväkuva

Samaan aikaan seurasin Suomesta keskustelua "oikeasta" taiteesta, ja meni jotenkin ihon alle erään kolumnistin mielipiteet ja väheksyntä muiden kuin kouluja käyneiden, oikeiden  kuvataiteilijoiden taidetta kohtaan. Tiedän ettei hän viitannut millään tavoin kaltaisiini harrastelijataiteilijoihin, mutta en vain jaksa ymmärtää miten on keneltäkään oikealta taiteilijalta poissa, jos joku harrastelija myy taulunsa vaikka miljoonalla? Silloin voi se "oikea" taiteilija mennä vaikka itseensä, ja tutkiskella tekeekö taidetta luomisen ilosta vai pelkästään tienatakseen. Jos jälkimmäistä, niin sitten kannattanee tuottaa sellaista "sisustustaidetta" mitä niin väheksytään, mutta joka käy kaupaksi. Sillä itse en ainakaan ostaisi kotiini "rumaa" taulua, vaikka se olisi miten hieno ja puhutteleva gallerian seinällä. Sori vaan, valitsen mieluummin sen sohvaamme mätsäävän ja kotiani kaunistavan. 

Ei maalaus, mutta kädentaitojen harjoittamista kuitenkin, kun kokeilin tehdä ruispaloja itse. 

Tällaisia kuulumisia ja ajatelmia Unkarista huhtikuussa -21, voikaa hyvin kaikki lukijani! ♡