Kansainväliset kaveripiirit

Kirjoitustahtini on hiipunut hiipumistaan, meinasi koko toukokuu sujahtaa ohi kirjoittamatta. Toisaalta tähän on syynä se, että mietin onko arjessamme kyllin kiinnostavaa kirjoitettavaa. Toisaalta taas, välillä tuntuu että olisi asiaa, mutta aihepiirit menee niin jyrkästi ohi blogini teeman, että onko järkevää niitä tänne tuoda. Lopulta tajusin, että tämä on kuitenkin minun blogini, ja saan ihan itse päättää mitä tänne suollan, joten ehkäpä jatkossa näiden mamuilujemme lisäksi saatte/joudutte lukemaan enemmän myös muista aihepiireistä. Tai no, se luetteko vai ette, onkin sitten taas teidän päätettävissänne. 

Ympäristönsä rujoutta uhmaava yksinäinen kaunotar. Nämä unikot kasvavat täällä kuin voikukat Suomessa, joka pientareella ja rakennustyömaan sorakasassa. Ja näyttävät valtavan ihanilta! 

Nyt tällä kertaa ajattelin kuitenkin  kirjoittaa ihan blogiini aihealueisiin sopivaa asiaa. Haluan palata aiheeseen nimeltä Ystävyys, josta kirjoittelinkin jo aiemmin, jo ennen tänne muuttoamme. Voit lukea aiemman postauksen tästä. Tuolloin kirjoittelin Suomeen jäävistä ystävistäni, ja mietin miten ystävyys kestää pitkän välimatkan. Optimistisesti oletin saavani ystäviäni tänne kyläänkin. Mutta mehän kaikki tiedämmekin mitä sitten tapahtui. Pandemia. Toisaalta yllättäen en yhtäkkiä suinkaan ollutkaan enää "ainoa", jonka täytyi koittaa säilyttää ystävyyssuhteet etäyhteyksillä.

Sain kimmokkeen tähän kirjoitukseen, kun luin jostain Facebookin palstalta naisesta joka mietti miten voisi löytää aikuisella iällä uusia ystäviä (muutettuaan uuteen kaupunkiin). Aloin miettimään tämän hetkistä tilannettani täällä, ja heräsin huomaamaan, että kuin taikaiskusta ympärilläni on jälleen suuri ja huolehtiva kaveripiiri. Vaikka ei se tietenkään itsestään ole ilmestynyt, on sen eteen täytynyt töitäkin tehdä. Myönnän, että tämän piirin muodostuessa minulla oli muutamia etuja takataskussani. Ensinnäkin olen melko sosiaalinen luonteeltani, joten uusien ihmisten tapaaminen on minulle helppoa ja mukavaa. Toisaalta meitä on täällä useita perheitä samassa tilanteessa,  joten verkostojen muodostuminen on melkein väistämätöntä. Veikkaan, että jos vaikka Suomen sisäisesti muuttaa vain paikkakuntaa, on uusien piirien muodostaminen haastavampaa, koska monet piirit on muodostuneet pitkienkin aikojen kuluessa, ja niillä on pitkät historiat yhdessä, joten ulkopuolisen on vaikea ujuttautua mukaan juttuihin. Uusiakin porukoita kuitenkin muodostuu kaiken aikaa, rohkeasti mukaan vaan. Omalta osaltani sanon parhaaksi vinkikseni lyöttäytyä mukaan moniin eri tapahtumiin ja harrastuksiin oman mielenkiinnon kohteiden mukaan. Minun tapauksessani näitä olivat mm. kirjakerho, joogatunnit, maalausillat ja äiti-lapsi leikkitreffiryhmät. Mutta yhtälailla voisin kuvitella ystäviä löytyvän vaikkapa koiraharrastuksen parista, juoksukoulusta, facebookin ryhmistä tai kansalaisopiston kielikurssilta. Jotkut yksinkertaisesti vain haluavat pysytellä omissa oloissaan, ja sekin on tietenkin täysin ok, jos yksinolo lähtee omasta tahdosta.

Telkkarinkatselukaverini. Hän ei tosin taida välittää samoista sarjoista, mutta ei valitakaan. :)

Osallistuttuani Positiivisen psykologian verkkokurssille, josta kirjoitin myös jo aiemmin täällä, olen alkanut pitää myös pienimuotoista kiitollisuuspäiväkirjaa. Alkuun tuli kirjoitettua päivittäin samat geneeriset jutut; perhe, koti jne. Näistä olenkin tietysti aina kiitollinen, mutta vähitellen aloin kirjoittamaan tarkempia ja yksityiskohtaisempia juttuja, joista olin kiitollinen juuri kuluvana päivänä. Huomasin miten usein kiitollisuudenaiheet kumpuavat ystävyydestä. On se sitten pitkä videopuhelu rakkaan suomikamun kanssa,lenkille pääseminen kaverin kera tai lounaskutsu uuden ystäväni luokse täällä. Yhteys Suomeenkin siis on kuin onkin säilynyt (-kiitos nykyteknologia videopuheluineen! ). Ja tähän väliin pieni, suuri uutiskatsaus: Olen tulossa kesällä Suomeen käymään (mikäli iso, paha "K" suo!), ja aion rutistaa kaikki ystäväni ihan ruttuun. Tai antaa vähintään kyynärpäätervehdyksen käsidesillä kuorrutettuna ja maskiin sonnustautuneena... hahah..

Kun pöllit lapsesi lippiksen kun se on niin ihanan suomalainen.

Mutta nyt haluan kirjoittaa vielä muutaman sanan täkäläisistä ystävistäni. Unkarinkielitaidottomuuteni rajoittaa hieman paikallisiin ihmisiin tutustumista. Vähitellen heitäkin on kuitenkin tuttaviini löytynyt. Unkarilaisten ja muutaman suomalaisen lisäksi ystäväni tulevat mm. Norjasta, Ruotsista, Hollannista, Indonesiasta, Kreikasta, Romaniasta, USA:sta jne. Tällä viikolla olen mm. lounastanut Indonesiasta Ruotsin kautta Unkariin (unkarilaisen miehensä kanssa) muuttaneen ystäväni luona, lounasseuranamme suomalais-ruotsalainen perhe. Siinä oli lapsillakin kunnon kielikylpy, kun yhden kaverin kanssa voi puhua suomea, toiset puhuvat ruotsia, keskenään englantia, joka tosin ei suju pienimmiltä, ja perheiden kesken vielä unkaria, ja jopa indonesiaa! (Englantihan näillä vähitellen vakiintuu keskinäiseen kommunikointiin). 

Kielenvievän herkullista tom kha keittoa indonesialaisen ystäväni valmistamana.

Eilen olimme kuopuksen kanssa brunssilla kreikkalaisen perheen kanssa, sinne oli kutsuttu esikoisen luokkakavereiden vanhemmat, joten kansalaisuuksien kirjo oli taas laaja. Illaksi sain kutsun niin ikään erään esikoiseni luokkakaverin perheen luokse tacoille lasten kanssa (mieheni on juuri Suomessa työmatkalla). Kyseinen perhe on Norjasta, ja seuraan liittyy ainakin unkarilais-norjalainen perhe. Minusta tämä on mah-ta-vaa! Olen utelias ihmisten suhteen, valtavan kiinnostunut eri kulttuureista, tavoista, ruokakulttuurista jne. Viikonloppuna on vielä edessä ainakin kirjakerho sekä kaverisynttärit. Molemmat tietenkin hyvin kansainvälisellä kokoonpanolla.

Jogurttia, hunajaa, kanelia, hedelmiä ja paljon muuta. Kreikkalainen brunssi ystävän takapihalla.

Vaikka olen nyt "vain" kotiäitinä (huh, yhtään väheksymättä, välillä kaipaan todella "töihin lepäämään" tästä kokoaikatyöstäni), koen että nämä vuodet antavat minulle hirveän paljon. Kielitaito väkisinkin kehittyy (-tai ainakin rohkeus käyttää kieltä vaikka se edelleen on ihan kökköä), kulttuurien tuntemus, verkostoituminen jne. Mutta tärkeimpänä lahjana pidän sitä, että ympärilläni on jälleen ystäviä joihin turvata ja joiden toivon turvaavan minuun. Kun kaipaan hengähdystaukoa makaronin ja suklaamurojen makuisesta arjesta, seuraa juoksulenkille tai kahvilaan herkkuhetkelle, tiedän kenelle soittaa. Toivon että ainakin osa näistä ystävyyksistä kantaisi Unkarin vuosiamme pidemmällekin. Ainakin lapsille on jatkossa helppo opettaa maantietoa, kun nyt jo esikoinen muistaa esim. eri maiden lippuja nähdessään: "Tuo on Milan maan lippu, tuo on Majan ja tuo Nikosin!" Myös itsestäni tuntuu kivalle ajatus, että maailma on nyt aiempaa pienempi, ja ystäviä/tuttavia löytyy sieltä täältä ympäri maapalleroisemme. Itsekin on täällä jotenkin enemmän Suomalainen kuin Suomessa ikinä. Kerron mielelläni suomalaisista jutuista samalla kun tarjoilen korvapuusteja ja kahvia, muumimukeista tottakai! 

Pirtelöillä paikallisessa pyöräliike-kahvilassa norjalaisten ystävien kanssa.

Loppuun vielä lyhyesti koronatilanteesta ja rajoituksista. Unkarin tilannehan kävi kevään mittaan jo todella huonona, mutta rokotukset aloutettiin täällä (yllättävänkin) tehokkaasti, ja kun rokotettujen määrä on jo niin korkea (tällä hetkellä jo yli 5 miljoonaa rokotettua, mukaanlukien suurin osa yhteisömme väestä ), on tartuntamäärätkin lähteneet jyrkkään laskuun. Rajoituksia puretaan, ja vaikka jotain vielä jäljellä onkin, muistuttaa elämä yhä enemmän jo normaalia. Ohi tämä ei edelleenkään ole, mutta suuntaus on oikea. En halua täyttää blogiani pelkällä koronalla, joten siksi sivuan tätä viimeisimmissä postauksissani vain näin ohimennen. 

Voikaa hyvin ystävät ja muut lukijat. ♡