Kulunut kevät oli unkarilaisten mukaan poikkeuksellisen viileä ja sateinen. Tämä oli omakin kokemukseni edelliseen, eli ensimmäiseen Unkarin kevääseeni verrattuna. Lämpötila hipoi kyllä kahtakymmentä astetta, mutta hellerajoja ei hivottu, ja lähes joka viikko satoi. Kun sitten touko- kesäkuun vaihteessa helteet vihdoin saapuivat, on niitä sitten riittänytkin.
Kevään ensimmäisinä hellepäivinä ehdin jo hiukan säikähtää, sillä epämiellyttävä tuttavani migge (aka. migreeni) pistäytyi luonani kylässä turhan tiuhaan. Olen aina tykännyt helteistä ja nyt ehdin jo huolestumaan enkö voi niistä enää nauttia. Sittemmin asia kuitenkin korjaantui, ja olen kestänyt taas olla auringossa. Täällä tosin sitä ei tarvitse ahnehtia, kun tietää että helteitä jatkuu hyvin todennäköisesti vähintään elokuun loppuun, ei haittaa vaikka välillä joutuisi viettämään "pyykkipäiviä" enemmän sisätiloissa.
Kotipihan uima-allas on ollut kovassa käytössä, siellä ollaan puljattu koko perhe, ja myös ystävätkin. Lapset kiljuvat riemusta muistakin vesileikeistä. Nurmikkoa kastellessani ruiskutin lapsia vesisuihkulla ja sehän oli paras leikki ikinä!
Kavereiden kanssa onkin oltu nyt tiuhaan tekemisissä. Tämän expat elämän suola ja sokeri on tutustua mahtaviin ihmisiin maailman eri kolkilta. Valitettavasti myös hyvästienjättö kuuluu tähän maailmaan hyvin olennaisesti. Kaltaiselleni yliemotionaaliselle kollottajalle tämä meinaa välillä olla turhan rankkaa. Erityisesti lasten hyvästellessä ystäviään en vain kykene pidättelemään kyyneltulvaa. Enkä edes kestä ajatella loppukesää kun pitää hyvästellä muutamia parhaista ystävistämme täällä.
Ollaan otettu jäljellä olevasta yhteisestä ajasta ystävien kanssa irti mahdollisimman paljon.
Heti kesäkuun alussa meillä oli täällä isot tanssiaiset, jotka monen lykkäyksen jälkeen vihdoin järjestettiin ulkotapahtumana linnan sijaan linnan pihalle rakennetussa juhlateltassa. Kaikki me osallistujat olimme rokotettuja, ja ah miten ihanaa olikaan valmistautua suureen juhlaan pitkästä aikaa. Kampaaja, iltapuku, etkot kera kuplivan juoman, ystäviä, hyvää ruokaa, naurua, tanssia... Tätä tarvittiin kaiken koronakotoilun jälkeen!
Lisäksi olen mm. vieraillut Kreinbacherin viinitilalla lounaalla hyvän ystäväni kanssa, hyvää ruokaa ja tuliaisiksi vähän viinejä.
Toisen kokoonpanon kera kävimme tutustumassa suomalaisen Ari Kupsuksen isännöimään Amadé-Bajzáth-Pappenheim Kastélyyn. Linnalla on hyvin mielenkiintoinen historia, ja nykyisen isännän tarinankerrontataito herätti historian henkiin. Kaltaiseni itkijänainen ehti tälläkin kierroksella jo pienet liikutuksenkyynelet tirauttaa, kun Kupsus kertoi palauttaneensa vanhalle kreivittärelle tämän lapsuudenaikaisen huoneen, jonka tämä oli joutunut jättämään saamatta juuri mitään mukaansa.
Juhannuksena kaikki me suomalaiset täällä saimme (kuulema ensimmäistä kertaa ikinä) kutsun ruotsalaisten midsommar festiin. Oli mahtavaa päästä kokemaan heidän traditionsa, ja muutenkin juhlimaan juhannusta. Ruokatarjoilut ja "fika", eli kahvitauko maistuivat kotoisalle kun tarjolla oli silliä, lohta ja perunaa yms, sekä kanelipulla-kahvit. Suomalaisesta perinteestä poiketen ruotsalaiset pystyttivät juhannussalon, jonka ympärillä tanssittiin piiritansseja. Oli oikeastaan ihan tosi hauskaa, ja voisiko olla enää ruotsalaisempaa!?
Suomiporukalla vitsailtiin, pitäisikö meidän polttaa se salko lähtiessämme suomiperinteen nimissä, mutta oli kyllä niin kivat kekkerit ettei raaskittu, jos vaikka saisimme kutsut ensi vuonnakin.
Unkarissa koronarokotukset on hoidettu yllättävänkin tehokkaasti, ja elämä alkaa palailemaan uomiinsa. Tosin moneen asiaan (kuten ravintoloissa sisällä syömiseen) tarvittaisiin unkarilainen rokotuskortti jota meillä ei vielä ole, vaikka rokotettuja olemmekin. Toivottavasti saamme ne kuitenkin mahdollisimman pian. Välillä jo hieman jännittääkin, jos seuraa EM jalkapallohulinaa, tuntuu kuin koko Koronaa ei olisi koskaan ollutkaan, ja meidänkin pikkukylän keskustassa oli tungokseen asti puna-asuisia jalkapallofaneja kun Unkari pelasi. Tai oikeastaan ennen pelejä, pelejen aikaan ei kuulema näkynyt ristinsielua kaduilla, kun kaikki oli katsomassa peliä.
Lopetan tämän eepokseni kertomalla, että ihan pian, jo muutaman yön päästä jalkamme koskettavat taas synnyinmaan kamaraa ensimmäistä kertaa sitten marraskuun 2019. Tuntuu hassulle matkustaa Suomeen lomalle. Olen ihan kysymysmerkkinä miettiessäni mitä pakata mukaan! Yleensähän sitä matkustaa sieltä poispäin. Melkein jo muistutin äitiäni ostamaan pullovettäkin lentokenttähotelliin, että on juomavettä kun yöllä saavutaan. Hahah. Tiedän että sielläkin on ollut nyt helteet, mutta en oikein luota Suomen säähän. Ja 25°c ei tunnu kuumalta kun on viettänyt kuukauden 30-37°c:ssa. Tuntuu mahtavalle saattaa taas lapset ja isovanhemmat yhteen pitkän eron jälkeen, ja tietysti tavata itsekin suomi-ihmisiäni. ♡ Mies työskentelee koko heinäkuun, joten matkustan yksin tyttöjen kanssa ja sitä vähän jännitän. Mutta onhan he jo isompia kuin tänne muutettaessa, toivon ja uskon optimistisesti kaiken menevän ihan hyvin.
Seuraava postaus lienee Suomi-teemaisempi, kiva kun jaksoit lukea nämä, ehkä törmätään pian vaikkapa Kuopion torilla, tuossa Mualimannavassa!
Kommentit
Lähetä kommentti