Tervehdys syksyisestä Unkarista. Parin edellisen postauksen verran keskityin Helmet-lukuhaasteeseen, joten palaillaanpas nyt ihan kuulumisten pariin. Tällä kertaa kirjoittelen viime aikaisista kokemuksistani Unkarilaisesta terveydenhuollosta. Koska olemme itse välttyneet isolta K:lta ainakin toistaiseksi (kopkop), en nyt käsittele sen aiheuttamaa kuormitusta paikallisessa terveydenhuollossa. Kovaa se on ollut, ja jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa vilkaista vaikkapa Sentrooppa Santran sivuilta.
Edellisessä kuulumispostauksessa ihmettelin pitkittynyttä sairasteluamme. Pohdin lähteäkö hengitystiespesialistille, mutta onneksi lähdin! Pápan sairaalassa otetusta röntgenkuvasta kävi nimittäin ilmi että podin kuumeetonta keuhkokuumetta. Paikallinen lääkäri määräsi siihen melko tymäkät antibiootit, ja viikko kuurin päättymisen jälkeen matkustin Györiin tapaamaan sitä erikoislääkäriä, pulmonologia. Keuhkokuume oli hävinnyt, mutta merkkejä keuhkoputkentulehduksesta näkyi yhä. (Toivottavasti käytän nyt oikeita suomenkielisiä termejä tässä, kun en ole sairastanut näitä suomeksi, haha!)
Lääkärikäynti oli hyvin erilainen kuin mihin Suomessa olen tottunut. Lääkäriasemat ja sairaalat ovat täällä järjestään olleet hyvin vanhannäköisiä, ja ei tämäkään yksityinen lääkäriasema uutuuttaan kiillellyt. Mutta käynti oli kyllä tehokas! Lääkäri otti minut vastaan ja kyseli tulkin välityksellä oireistani. Lääkärin ja tulkin lisäksi huoneessa oli sairaanhoitaja joka kirjasi oireitani ja avusti lääkäriä, täällä lähes aina lääkärillä tuntuu olevan (vähintään yksi) hoitaja työparinaan vastaanottohuoneissaan.
Lääkäri halusi tarkistaa uudella röntgenkuvalla onko pneumonia parantunut. Huokaisin sisäisesti ja oletin saavani ajan röntgeniin seuraavalle viikolle. No eikä mitä, huoneesta ulos ja viereiseen huoneeseen röntgeniin, samantien! Kun minä menin röntgeniin, otti lääkäri vastaan toisen potilaan sillä välin. Kun tulin rötgenistä, tuli lääkärin huoneesta toinen potilas allergiatestit kädessään käytävälle odottamaan ja minä pääsin takaisin huoneeseen. Lääkäri totesi sen keuhkoputkentulehduksen röntgenkuvasta, mutta pitkäaikaisempien oireideni perusteella halusi kuitenkin tehdä minullekin allergiatestit. Ja eikun nekin siinä samalla käynnillä! Testi tehtiin tekemällä käteen monta pientä naarmua joihin tiputeltiin pipettipulloista allergisoivia aineita ja kontrolliainetta. Ja yllättäen moni niistä reagoikin, mikä tuli minulle täysin puskista! Olen aina ajatellut allergiaoireiksi aivastelun, kutinan, vuotavat silmät ja nenän. Minulla ei ole mitään näistä, mutta pitkittynyttä (vuosia jatkunutta) kuivaa yskää ja päänsärkyä. Nekin voivat kuulema olla merkkejä allergiasta.
Poistuin lääkärikeskuksesta jatkuva allergialääkitysresepti kourassani hieman hämmentyneenä. Tästä lähtien suihkin lääkettä inhalaattorista aamuin, illoin, ja tässä on vähän totuttelua. Itse lääkärikäynnistä jäi kuitenkin ihan hyvä ja tehokas kuva. Tuntuu että Suomessa olisin joutunut samoja toimenpiteitä varten loikkimaan useammalla eri lääkärillä tai hoitajalla?
Pääsin tutustumaan myös paikalliseen hammashoitoon kun vanha paikka lohkesi hampaassani. Googlailin aikani ja löysin englantia puhuvan hammaslääkärin kotikylältämme. Myös tästä käynnistä jäi ihan positiivinen kuva. Aikani oli puolisen tuntia myöhässä, mutta eipä se ennenkuulumatonta ole Suomessakaan. Sain esitietolomakkeet englanninkielisinä, ja lääkäri puhui myös hyvää englantia. Myös täällä hammaslääkärillä oli ei vain yksi, mutta kaksikin hoitajaa/suuhygienistiä apunaan. Toinen auttoi lääkäriä paikkauksen aikana, toinen tuntui tekevän toimistohommia koneella. Paikkauksessa en huomannut mitään erityistä eroa aiempiin paikkauskokemuksiini Suomessa, puudutus ja nätti valkoinen paikka.
Näiden lääkärikäyntien lisäksi olemme aiemmin käyneet pari kertaa lastenlääkärillä täällä Pápassa. Samat kaavat toistui sielläkin, lääkäri ja hoitaja yhteistyössä. Vähän hassulle tuntui kun vähän väliä joku koputti vastaanoton ikkunaan, ja siitä ikkunan kautta sitten jaettiin jotain lippulappuja (ehkä reseptejä) ja eikö lie näytteitäkin! Muutenkaan yksityisyydensuojan kanssa ei ole niin turhan tarkkaa. Ystäväni tiesi pneumoniastani ennen minua nähtyään paperini lääkärin pöydällä, ja kun kävimme rokotuksissa Pápan sairaalassa, kirjattiin meidät lyijykynällä A4:selle, turha minkään aateekoon kanssa harrastella, hahah...
Tässä nyt omakohtaisia kokemuksiani. Näen paikallisessa terveydenhuollossa jotain valonpilkahduksiakin siis, vaikka tiedän että kokonaisuus on heikossa jamassa, ja lääkärikato on maassa suuri. Itsekään en toivoisi paikalliseen sairaalaan vuodeosastolle joutuvani, on ne sen verran karun oloisia paikkoja. Mistä pidän on se, etteivät lääkärit työskentele yksin. Tuntuu että lääkäri pystyy keskittymään tietokoneen sijaan potilaaseen, kun hoitaja hoitaa kirjaukset koneelle.
P.s.Tätä lisäystä kirjoittaessani on kuopuksemme taas sairaana. Huoh. Epäilen RS-virusta, mutta covid-testikin on varmuuden vuoksi otettava. Alkaa kieltämättä tuntumaan sille, että olemme sairastaneet ihan koko syksyn. Alkaisi jo riittämään.
P.s. P.s. Kuvituskuvina muutamia syksyisiä kuvia Somlosta. Kameran "rullalla" oli ihan liian monta kuvaa kuumeisina helottavista lapsista, mutta haluan suoda heille sen verran yksityisyytyä etten jaa niitä tänne. Sairaaloissa ym en sen sijaan oikein ole kehdannut kuvia räpsiä (pl. Tuo yksi hammaslääkärin odotustilassa napattu, sen otin kun ei ollut muita ihmisiä paikalla).
Kommentit
Lähetä kommentti