Siirry pääsisältöön

Unkarilaista terveydenhuoltoa

 Tervehdys syksyisestä Unkarista. Parin edellisen postauksen verran keskityin Helmet-lukuhaasteeseen, joten palaillaanpas nyt ihan kuulumisten pariin. Tällä kertaa kirjoittelen viime aikaisista kokemuksistani Unkarilaisesta terveydenhuollosta. Koska olemme itse välttyneet isolta K:lta ainakin toistaiseksi (kopkop), en nyt käsittele sen aiheuttamaa kuormitusta paikallisessa terveydenhuollossa. Kovaa se on ollut, ja jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa vilkaista vaikkapa Sentrooppa Santran sivuilta. 



 Edellisessä kuulumispostauksessa ihmettelin pitkittynyttä sairasteluamme. Pohdin lähteäkö hengitystiespesialistille, mutta onneksi lähdin! Pápan sairaalassa otetusta röntgenkuvasta kävi nimittäin ilmi että podin kuumeetonta keuhkokuumetta. Paikallinen lääkäri määräsi siihen melko tymäkät antibiootit, ja viikko kuurin päättymisen jälkeen matkustin Györiin tapaamaan sitä erikoislääkäriä, pulmonologia. Keuhkokuume oli hävinnyt, mutta merkkejä keuhkoputkentulehduksesta näkyi yhä. (Toivottavasti käytän nyt oikeita suomenkielisiä termejä tässä, kun en ole sairastanut näitä suomeksi, haha!)


Lääkärikäynti oli hyvin erilainen kuin mihin Suomessa olen tottunut. Lääkäriasemat ja sairaalat ovat täällä järjestään olleet hyvin vanhannäköisiä, ja ei tämäkään yksityinen lääkäriasema uutuuttaan kiillellyt. Mutta käynti oli kyllä tehokas! Lääkäri otti minut vastaan ja kyseli tulkin välityksellä oireistani. Lääkärin ja tulkin lisäksi huoneessa oli sairaanhoitaja joka kirjasi oireitani ja avusti lääkäriä, täällä lähes aina lääkärillä tuntuu olevan (vähintään yksi) hoitaja työparinaan vastaanottohuoneissaan.

 Lääkäri halusi tarkistaa uudella röntgenkuvalla onko pneumonia parantunut. Huokaisin sisäisesti ja oletin saavani ajan röntgeniin seuraavalle viikolle. No eikä mitä, huoneesta ulos ja viereiseen huoneeseen röntgeniin, samantien! Kun minä menin röntgeniin, otti lääkäri vastaan toisen potilaan sillä välin. Kun tulin rötgenistä, tuli lääkärin huoneesta toinen potilas allergiatestit kädessään käytävälle odottamaan ja minä pääsin takaisin huoneeseen. Lääkäri totesi sen keuhkoputkentulehduksen röntgenkuvasta, mutta pitkäaikaisempien oireideni perusteella halusi kuitenkin tehdä minullekin allergiatestit. Ja eikun nekin siinä samalla käynnillä! Testi tehtiin tekemällä käteen monta pientä naarmua joihin tiputeltiin pipettipulloista allergisoivia aineita ja kontrolliainetta. Ja yllättäen moni niistä reagoikin, mikä tuli minulle täysin puskista!  Olen aina ajatellut allergiaoireiksi aivastelun, kutinan, vuotavat silmät ja nenän. Minulla ei ole mitään näistä, mutta pitkittynyttä (vuosia jatkunutta) kuivaa yskää ja päänsärkyä. Nekin voivat kuulema olla merkkejä allergiasta.


Poistuin lääkärikeskuksesta jatkuva allergialääkitysresepti kourassani hieman hämmentyneenä. Tästä lähtien suihkin lääkettä inhalaattorista aamuin, illoin, ja tässä on vähän totuttelua. Itse lääkärikäynnistä jäi kuitenkin ihan hyvä ja tehokas kuva. Tuntuu että Suomessa olisin joutunut samoja toimenpiteitä varten loikkimaan useammalla eri lääkärillä tai hoitajalla?

Pääsin tutustumaan myös paikalliseen hammashoitoon kun vanha paikka lohkesi hampaassani. Googlailin aikani ja löysin englantia puhuvan hammaslääkärin kotikylältämme. Myös tästä käynnistä jäi ihan positiivinen kuva. Aikani oli puolisen tuntia myöhässä, mutta eipä se ennenkuulumatonta ole Suomessakaan. Sain esitietolomakkeet englanninkielisinä, ja lääkäri puhui myös hyvää englantia. Myös täällä hammaslääkärillä oli ei vain yksi, mutta kaksikin hoitajaa/suuhygienistiä apunaan. Toinen auttoi lääkäriä paikkauksen aikana, toinen tuntui tekevän toimistohommia koneella. Paikkauksessa en huomannut mitään erityistä eroa aiempiin paikkauskokemuksiini Suomessa, puudutus ja nätti valkoinen paikka. 


Lääkärit paiskovat täällä melko pitkiä työpäiviä, ja ainakin tällä hammaslääkärillä oli kalenteri täynnä melko pitkälle eteenpäin. Aikoja oli tarjolla jopa iltakahdeksaan asti! Varasin myös esikoiselle tarkistusajan muutaman viikon päähän, ja oli kiva että ajan sai koulupäivän jälkeen. Hänelle tehtiin hammastarkastus ja otettiin röntgen. 

Näiden lääkärikäyntien lisäksi olemme aiemmin käyneet pari kertaa lastenlääkärillä täällä Pápassa. Samat kaavat toistui sielläkin, lääkäri ja hoitaja yhteistyössä. Vähän hassulle tuntui kun vähän väliä joku koputti vastaanoton ikkunaan, ja siitä ikkunan kautta sitten jaettiin jotain lippulappuja (ehkä reseptejä) ja eikö lie näytteitäkin! Muutenkaan yksityisyydensuojan kanssa ei ole niin turhan tarkkaa. Ystäväni tiesi pneumoniastani ennen minua nähtyään paperini lääkärin pöydällä, ja kun kävimme rokotuksissa Pápan sairaalassa, kirjattiin meidät lyijykynällä A4:selle, turha minkään aateekoon kanssa harrastella, hahah...

Tässä nyt omakohtaisia kokemuksiani. Näen paikallisessa terveydenhuollossa jotain valonpilkahduksiakin siis, vaikka tiedän että kokonaisuus on heikossa jamassa, ja lääkärikato on maassa suuri. Itsekään en toivoisi paikalliseen sairaalaan vuodeosastolle joutuvani, on ne sen verran karun oloisia paikkoja. Mistä pidän on se, etteivät lääkärit työskentele yksin. Tuntuu että lääkäri pystyy keskittymään tietokoneen sijaan potilaaseen, kun hoitaja hoitaa kirjaukset koneelle.  


P.s.Tätä lisäystä kirjoittaessani on kuopuksemme taas sairaana. Huoh.  Epäilen RS-virusta, mutta covid-testikin on varmuuden vuoksi otettava. Alkaa kieltämättä tuntumaan sille, että olemme sairastaneet ihan koko syksyn. Alkaisi jo riittämään. 

P.s. P.s. Kuvituskuvina muutamia syksyisiä kuvia Somlosta. Kameran "rullalla" oli ihan liian monta kuvaa kuumeisina helottavista lapsista, mutta haluan suoda heille sen verran yksityisyytyä etten jaa niitä tänne. Sairaaloissa ym en sen sijaan oikein ole kehdannut kuvia räpsiä (pl. Tuo yksi hammaslääkärin odotustilassa napattu, sen otin kun ei ollut muita ihmisiä paikalla). 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset Pápalle

 Aiemmista suunnitelmistani poiketen en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua blogini kauniisti paketoivaa jäähyväiskirjoitusta, vaikka paluumuutimme Suomeen jo heinäkuun alussa. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, että aluksi en vain pystynyt, ja sitte, mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmälle mielen perukoille vaipui blogin päivittäminen. Viszontlátásra Pápa  Miksikö en heti pystynyt? Olen sen verran tunteellinen ihminen   itkupilli, että yksinkertaisesti kävin läpi aikamoisia tunnemyrskyjä hyvästellessämme elämäämme rakkaaksi käyneessä Pápassa. Muutto Suomesta Unkariin oli aikanaan henkisesti raskas, kun taakse jäi ystävät ja perhe. Kuitenkin jo lähtiessämme tiesimme myös palaavamme, ja että (todennäköisesti) kaikki rakkaat ihmisemme odottaisivat meitä täällä kun palaamme. Nyt takaisin muuttaessamme taas jouduimme hyvästelemään monia läheisiksi ja tärkeiksi muodostuneita ystäviä tietäen että osaa heistä emme väistämättä näe enää koskaan,  koska yhteisömme väestä suurin osa oli myös k

Kotiäitikomennus päätökseen!

 Saatuani Digitaalisen markkinointiviestinnän opintoni valmiiksi maaliskuussa, on mieli alkanut vaeltelemaan jo tulevaan syksyyn, ja uuden työn etsimiseen. On kulunut useita vuosia siitä kun olen viimeksi töitä hakenut ja kaikki on muuttunut, eikä vähiten pelkästään jo ne hakemuskirjeet! Enää ei taida riittää pelkkä wordilla rustattu listaus työkokemuksestani, nyt  pitää erottua visuaalisesti näyttävillä saatekirjeillä. Koska blogini on minun juttujeni areena, kirjoitan nyt tällä kertaa omista työnhakuhaaveistani ja ajatuksistani myös tänne. Joskus maailmankaikkeus kuulee mitä sinne kuiskataan... ;)  Myös itse hakija on muuttunut. Kun viimeksi hain töitä olin lapseton kolmikymppinen lähiesimies-opiskelija, ja tiesin haluavani täsmälleen sen pestin mitä hain ja jonka sain. Nyt yli nelikymppisenä kotiäitinä haen uusia polkuja, enkä ole edes ihan varma missä ne polut saattaisivat kulkea. Tulen syksystä alkaen pyörittämään lapsiperhearkea yksin (ainakin jonkun aikaa), joten minulle tutut k

Kotiäiti opiskelee ja muita hyviä vitsejä

Ennen kuin edes aloitankaan varsinaisesta aiheestani, suokaa minulle anteeksi pitkäksi venähtänyt blogihiljaisuus. Jo aloittamani vuosikatsauskin jäi ikävästi kesken, mutta jaksamista ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tähän projektiin, syistä joista otsikkokin juontuu. Yritin siis saattaa opintoni päätökseen tältä keväältä, mutta eihän se homma sitten mennytkään kuten siinä kuuluisassa pitsihuvilassa rannikolla. Mutta palataanpa nopeasti viime syksyyn ja opiskelujeni alkuun. Kukkivia puita Unkarissa keväällä 2022 Kuopukseni aloitti paikallisten säädösten mukaan koulutaipaleensa kolmen ja puolen vuoden kypsässä iässä viime syksynä. Tähän saakka olin hoitanut häntä kotona, eikä minulla ollut suurempia ongelmia miettiä miten aikani kulutan, mutta nyt minulle vapautui yhtäkkiä rutkasti lisäaikaa arkipäiviini. Edessä alkoi siintelemään myös työelämään paluu noin vuoden päästä, syksyllä 2022, joten aloin miettimään miten voisin virkistää hieman omaa osaamistani sekä "pitää itseäni