Siirry pääsisältöön

Helmet lukuhaaste 2021 kirjat 1 - 25

 Kuulin viime vuoden loppupuolella Helmet lukuhaasteesta, ja päätin heti osallistua siihen seuraavan vuoden alusta. Kyseessä on siis viidenkymmenen kirjan lukuhaaste, jossa jokainen haastekohta on hieman erilainen. Ajattelin että tällainen haaste saattaisi auttaa tarttumaan hieman erilaisempiin kirjoihin kuin yleensä, ja näin siinä kävikin.


Haasteen voi kukin lukija toteuttaa tavallaan ja tasollaan. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa sen suhteen mikä kirja kuhunkin haastekohtaan sopii tai ei sovi. Nämä on täysin kiinni kunkin omasta tulkinnasta. Toiset suorittavat listaa numerojärjestyksessä, joku etsii varta vasten haastekohtiin sopivia kirjoja. Joku kuuntelee äänikirjoja, joku lukee sarjakuvia jne.

 Itse luin kirjoja, joita olisin lukenut muutenkin, ja sitä mukaa kun luin, ujutin niitä eri kohtiin minne vain ne sattuivat sopimaan. Vasta haasteen loppumetreillä jouduin etsimään kirjoja varta vasten tiettyihin haastekohtiin. Tähän oli hyvä apu haasteen Facebook-sivuilta löytyvät oppaat. Jouduin myös siirtelemään jo paikkansa löytäneitä kirjoja kohdasta toiseen muutaman kerran, kun joku toinen kirja sopikin kohtaan paremmin. Tässä vaiheessa kun tätä aloin kirjoittamaan, olen hyvinkin jo lukenut sen 50 kirjaa tälle vuodelle (ja jos lastenkirjat lasketaan, helposti ainakin tuplat), mutta jotkut haastekohdat eivät ole vielä täysiä koska en ole löytänyt niihin sopivia kirjoja.

Kotiäitikomennuksen Instagram tilillä olen jakanut storyissa lukemiani kirjoja. Ne löytyvät sieltä myös kohokohdista nimellä "Kirjat 2021". Usein näistä saan kiitoksia lukuvinkeistä, ja usein myös kysellään arvosteluja ko. kirjoista. Tiedän, että pitäisi, mutta koen nämä arvostelut jotenkin ongelmallisina. Sama kun kysyisi ystäviltä matkakohdesuosituksia. Toinen kehuu kohteen x maasta taivaisiin, ja toisesta se oli järkyttävin paikka ikinä. Ja kumpikaan heistä ei todella tiedä mitä juuri sinä lomaltasi kaipaat. Lisäksi jään miettimään aina tähdityksiä ihan liikaa. Jos annan tälle kirjalle kolme tähteä viidestä, oliko se oikeasti huonompi kuin tämä toinen jolle annoin neljä, vai oliko genre vaan niin erilainen? Enkä koskaan raaskisi antaa kirjalle vain yhtä tähteä, ettei sille (tai sen kirjailijalle) tulisi paha mieli! :D

Tässä minun ensimmäisen Helmet haasteeni ensimmäiset 25 kirjaa. Olen lukenut suurimman osan kirjoista Bookbeatista *, mutta ilokseni myös entisen kotipaikkakuntani kirjaston palveluista löytyi Biblio niminen sovellus, josta pystyy lukemaan ja kuuntelemaan kirjoja (vähän suppeammalla valikoimalla tosin). Mieluiten luen itse, mutta joitakin olen kuunnellut jos ei e-kirjaa ole ollut saatavilla. Lisäksi joistakin kirjoista olen saanut käsiini ihan perinteisen paperille painetun kirjan. Osan olen lukenut suomeksi, osan englanniksi. Olen laittanut pienen tähden niiden kirjojen perään, jotka tekivät erityisen vaikutuksen. Nolostelen hiukan mukaan kertynyttä hömpän määrää, mutta välillä sitä haluaa vaan heittää aivot narikkaan miettimättä syntyjä syviä.

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

Elizabeth Adler, Talo Amalfissa

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja
Tommi Kinnunen, Ei Kertonut Katuvansa

Ensimmäinen lukemani kirja Tommi Kinnuselta, hyvä ja mielenkiintoinen tarina, antaa tietoa omasta lähihistoriastamme.

3. Historiallinen romaani
Kate Quinn, Metsästäjätär

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Maria Veitola, Toisinpäin

Pidän Veitolan raikkaasta tavasta ajatella. 

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
Deborah Feldman, Unorthodox -Näin hylkäsin hasidijuutalaiset juureni

Mielenkiintoinen kurkistus yhteisöön, jonka elämäntapa oli minulle täysin vieras. Jotenkin tämä kirja olisi ehkä vaatinut vielä viimeisen silauksen kustannustoimittajalta. Alkuosa tuntuu matelevalta, loppuratkaisu harjatusta. Minua olisi kiinnostanut lukea enemmänkin kulttuurishokeista, kun kirjoittaja jätti yhteisönsä. En ole nähnyt kirjaan perustuvaa tv-sarjaa.

6. Kirja kertoo rakkaudesta
Julia Quinn, Bridgerton 2, Yllättävä Rakkaus

7. Kirjassa on kaveriporukka
Jullia Quinn, Bridgerton 4, Hurmurin valloitus

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa
Risto Isomäki, Herääminen

Jokin minua näissä Isometsän fiktiivisissä kirjoissa kiinnostaa, vaikka nämä on aina sitä, että jos kaikki mahdollinen menisi maailmassa pieleen juuri "oikealla" (eli väärällä) tavalla, niin mitä siitä seuraisi? 

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
Sofie Sarenbrant, Avoimet ovet

10. Kirjan nimessä on numero
Sofie Sarenbrant, Osasto 73

11. Kirja kertoo köyhyydestä
Lisa Wingate, Ennen kuin olimme sinun

Tätä kirjaa lukiessani Google oli kovassa käytössä, tuntui miltei käsittämättömältä tällaisen lapsikauppatarinan perustuvan tositapaukseen. Kirjan menneisyydessä tapahtuva tarina oli paljon kiinnostavampi kuin "nykyhetkeen" ajoittuva osio.

12. Kirjassa ollaan metsässä
Pam Jenoff, Diplomaatin vaimo

 Mukaansatempaava jännäri. Ei täytä metsässäolokohtaa täydellisesti, mutta kyllä tässä metsässäkin piileskeltiin.

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
Elizabeth Gilbert, Tyttöjen kaupunki

14. Kirja on osa kirjasarjaa
Julia Quinn, Bridgerton 3, Naamiaisten kaunotar

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
Liane Moriarty, Mustat, valkoiset valheet

Kyllähän se tuo pienten lasten koulukuljetusrumba kuulosti melko tutulle.

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
Masaji Ishikawa, Pako helvetistä -Kohtalona Pohjois-Korea

Miten kauan tämä hulluus saa jatkua Pohjois-Koreassa, tuntuu ihan käsittämättömälle nämä ihmiskohtalot. 

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
V. E. Schwab, The Invisible life of Addie LaRue ☆



Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Maaginen tarina laittaa miettimään miten itse toimisi, jos saisi päälleen saman kirouksen kuin kirjan Addie; ikuinen elämä, mutta kaikki unohtavat sinut silmänräpäyksessä kun poistuvat seurastasi. 

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
Laura Lehtola, Minä valitsin sinut

19. Kirjassa leikitään
Cecilia Samartin, Nora & Alicia

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
Ta-Nehisi Coates, Vesitanssija 

Maaginen,omaperäinen tarina. Ajattelin orjakauppiaan ammatin olevan tänä päivänä jos nyt ei kadonnut, niin vähintäänkin harvinainen. Onneksi.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
Juhani Karila, Pienen hauen pyydystys 

Hyyvin erilainen kirja kuin mitä yleensä luen, erikoinen tarina, mutta ihan hauska lukukokemus.

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä
Kristin Hannah, Satakieli ☆

Luin kirjan loppuun kyynelet silmissäni, aina hyvä merkki että kirjaan eläytyy niin, että se nostattaatunteet esiin. Sekä (ääneen) naurattaminen, että kyynelet silmiin nostattaminen ovat minulle hyvän kirjan merkkejä.

23. Kirja, jota luet ulkona
Clare Mackintosh, Panttivanki

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
Sophie Kinsella, Tavataanko oikeasti?

Tämä oli yksi kirjoista, jotka valikoitui luettavaksi haastekohdan perusteella. Ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta, ehkä olin yläikäinen kirjan kohderyhmään... xD

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
Denise Rudberg, Hugo Rehnberg, Niin se sitten meni

Tässä kahden kirjailijan kädenjälki näkyi hauskasti vuoropuheluna kahden päähenkilön välillä.






Kyllähän tässä jo ensimmäisen 25 kirjan kohdalla on tullut luettua hyvin monenlaista kirjaa. Haastekohdista 26 - 50 teen oman postauksensa, ettei tämä venähdä liian pitkäksi. Oli mielenkiintoista selailla listaa taaksepäin, kaikkia en olisi edes pystynyt luettelemaan lukeneeni tänä vuonna. Ensi vuoden haasteesta voisin varmaan alkaa kirjoittamaan tätä listausta heti vuoden alusta, tietenkin julkaisten sen vasta kun olen valmis. Näin olisi kirjojen tarinatkin tuoreemmassa muistissa koostetta kirjoitettaessa. 
Kuitenkin jo tässä tiivistyy mielestäni hyvin se miksi lukeminen vain on niin hyvä harrastus. Olen oppinut paljon monesta asiasta ja maailmantilasta, mutta ennen kaikkea viihdyttävällä tavalla. Lukeminen ♡


* merkitty on affiliate-linkki, jonka kautta uudet käyttäjät pääsevät testaamaan Bookbeat-Premiumia maksutta. Minä saan pienen komission mukaan liittyneistä lukijoista. Olen itse ollut tämän vuoden tyytyväinen Bookbeatin käyttäjä, joten lämpimästi suosittelen muitakin kokeilemaan. 



















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset Pápalle

 Aiemmista suunnitelmistani poiketen en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua blogini kauniisti paketoivaa jäähyväiskirjoitusta, vaikka paluumuutimme Suomeen jo heinäkuun alussa. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, että aluksi en vain pystynyt, ja sitte, mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmälle mielen perukoille vaipui blogin päivittäminen. Viszontlátásra Pápa  Miksikö en heti pystynyt? Olen sen verran tunteellinen ihminen   itkupilli, että yksinkertaisesti kävin läpi aikamoisia tunnemyrskyjä hyvästellessämme elämäämme rakkaaksi käyneessä Pápassa. Muutto Suomesta Unkariin oli aikanaan henkisesti raskas, kun taakse jäi ystävät ja perhe. Kuitenkin jo lähtiessämme tiesimme myös palaavamme, ja että (todennäköisesti) kaikki rakkaat ihmisemme odottaisivat meitä täällä kun palaamme. Nyt takaisin muuttaessamme taas jouduimme hyvästelemään monia läheisiksi ja tärkeiksi muodostuneita ystäviä tietäen että osaa heistä emme väistämättä näe enää koskaan,  koska yhteisömme väestä suurin osa oli myös k

Kotiäitikomennus päätökseen!

 Saatuani Digitaalisen markkinointiviestinnän opintoni valmiiksi maaliskuussa, on mieli alkanut vaeltelemaan jo tulevaan syksyyn, ja uuden työn etsimiseen. On kulunut useita vuosia siitä kun olen viimeksi töitä hakenut ja kaikki on muuttunut, eikä vähiten pelkästään jo ne hakemuskirjeet! Enää ei taida riittää pelkkä wordilla rustattu listaus työkokemuksestani, nyt  pitää erottua visuaalisesti näyttävillä saatekirjeillä. Koska blogini on minun juttujeni areena, kirjoitan nyt tällä kertaa omista työnhakuhaaveistani ja ajatuksistani myös tänne. Joskus maailmankaikkeus kuulee mitä sinne kuiskataan... ;)  Myös itse hakija on muuttunut. Kun viimeksi hain töitä olin lapseton kolmikymppinen lähiesimies-opiskelija, ja tiesin haluavani täsmälleen sen pestin mitä hain ja jonka sain. Nyt yli nelikymppisenä kotiäitinä haen uusia polkuja, enkä ole edes ihan varma missä ne polut saattaisivat kulkea. Tulen syksystä alkaen pyörittämään lapsiperhearkea yksin (ainakin jonkun aikaa), joten minulle tutut k

Kotiäiti opiskelee ja muita hyviä vitsejä

Ennen kuin edes aloitankaan varsinaisesta aiheestani, suokaa minulle anteeksi pitkäksi venähtänyt blogihiljaisuus. Jo aloittamani vuosikatsauskin jäi ikävästi kesken, mutta jaksamista ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tähän projektiin, syistä joista otsikkokin juontuu. Yritin siis saattaa opintoni päätökseen tältä keväältä, mutta eihän se homma sitten mennytkään kuten siinä kuuluisassa pitsihuvilassa rannikolla. Mutta palataanpa nopeasti viime syksyyn ja opiskelujeni alkuun. Kukkivia puita Unkarissa keväällä 2022 Kuopukseni aloitti paikallisten säädösten mukaan koulutaipaleensa kolmen ja puolen vuoden kypsässä iässä viime syksynä. Tähän saakka olin hoitanut häntä kotona, eikä minulla ollut suurempia ongelmia miettiä miten aikani kulutan, mutta nyt minulle vapautui yhtäkkiä rutkasti lisäaikaa arkipäiviini. Edessä alkoi siintelemään myös työelämään paluu noin vuoden päästä, syksyllä 2022, joten aloin miettimään miten voisin virkistää hieman omaa osaamistani sekä "pitää itseäni