Odotukset postauksessa sanoin palaavani aiheeseen myöhemmin, kertomalla miten odotukset vastasivat todellisuutta. Nyt päätin kirjoittaa toisen tekstin, johon palata sitten myöhemmin. Teen klassisen "My day" -postauksen nyt, ja toisen sitten Unkarissa.
Lokakuinen keskiviikkopäivämme Suomessa
n.6.30 - 8.30
Vieressäni nukkuva kuopukseni herätti minut n. 6.20. Hän alkaa kinuamaan heti ensitöikseen kännykkääni, koska haluaa soittaa videopuhelun isille. Isin ollessa koulutuksessa Amerikassa, aikaero on yhdeksän tuntia, joten oikein varhaisilla aamupuheluilla tavoitamme hänet sieltä ennen hänen nukkumaan menoaan. Myös unenpöpperöinen esikoinen taapertaa vierelleni puhelun kuullessaan. Lentopusut kurovat vähän ikävää ja välimatkaa umpeen.
Puhelun jälkeen hammaspesut ja vaipanvaihto, sitten alakertaan aamupalalle. Tytöt soittavat nopean puhelun vielä papallekin. Pappa, eli isäni, käy meillä usein aamukahvilla, mutta tänään hän ei pääse. Isosisko laittaa piirretyt pyörimään, ja minä saan hetken rauhaa laittaa aamupalan. Tykkäisin katsella aamuteeveetä, että tietäisin jotain maailmanmenosta, mutta tähän(kin) kompromissiin on päädytty, koska usein hetki tehdä asioita rauhassa on henkilökohtaisella tasolla akuutimpi tarve, kuin kuulla yleissivistävää uutisvirtaa.
Syömme paahtoleipämme ja jogurtit, minä nautin kahvit ja kirjoittelen tätä blogia. Tytöt piirtävät, jumppaavat ja välillä riehuvat muuten vain. Koko ruokailu- ja olohuone alkaa olla hetkessä kaaoksessa. Nyt on noustava raivaamaan sotkut!
8.30 - 13.30
Kun pöytä- ja lattiapinnat alkavat olla taas suurin piirtein näkyvillä, puetaan vaatteet, kirjoitetaan kauppalistat (esikoinen haluaa tehdä omansa, siinä lukee: hotdok, mansikka, maito), ja lähdetää kävellen kohti lähikauppaa, minä rattaita työntäen. On tosi kaunis, aurinkoinen syysilma, ja esikoinen tykkää pomppia ja kahlata värikkäissä lehtikasoissa.
Kaupassa törmäämne esikoisen entisen kerhoystävän perheeseen, ja ohimennen suunnittelimme halloween-kemuja lapsille ennen lähtöämme. Kauppaan oli saapunut myös joulusuklaat, meinasi esikoisella mennä keskittymiskyky täysin, kun ihanat jouluherkut väikkyi mielessä.
Kotimatkalla pienimmäisenkin piti päästä lehtikasoihin pomppimaan, ja sen seurauksena isosisko aiheutti pientä sydämentykytystä, kun "karkasi" kotipihaan asti, ja en päässyt perään kun pienempi rimpuili kainalossa kun yritin ostosten ja rattaiden kanssa juosta perään. Suututti, vaikka mitään ei sattunut, sillä isompikaan ei ole täyttänyt edes viittä vielä. Liian pieni kulkemaan yksin!
Kotona ruuanlaittoa (pihvikastiketta, perunaa ja kasviksia) ja ruokailu, sitten juniori olikin jo kypsää kauraa päiväunille. Kohta saapuu anoppi kylään, ja jää yöksikin. Äidillekin siis vähän seuraa ja apua luvassa.
Kirjoittelin taas hetken tätä, nyt alas esikoisen seuraksi mummoa odottamaan.
13.30 - 17.30
Pienimmäinen havahtui melkein heti kun hiippailin alas, joten eikun uudestaan nukuttamaan. Hän on vielä imetyksellä, joten siihen kuitenkin kohtuullisella vaivalla yleensä nukahtaa.
Mummo saapui kahden maissa, tuomisinaan herkkuja meille kaikille, mm. itseleipomaansa ruisleipää ja tiikerikakkua! Keitettiin pullakahvit ja kun kuopuskin heräsi, lähtivät mummo ja tytöt pihalle. Minä siivoilin ja vein kertyneitä kierrätysroskia ulos laatikoihinsa. Yleensä esim. pahveja ehtii kertyä melkoinen pino ennen kuin muistan ne ulos kantaa. (Tai muistan ne yleensä juuri kun olen saanut kaikki pukeisiin ja on jo kuuma ja lapset ärtyneitä, ja päätän jättää ne "ensi kertaan".)
Laitan pannaritaikinan tulemaan iltateetä varten, ja pian punaposkiset ulkoilijat jo tulla tömistelevätkin sisälle.
17.30 - 20.30
Puoli kuuden pintaan seuraamme liittyy vielä esikoisen kummisetä, joka piipahtaa usein kummityttöään moikkaamassa. (Ja tasapuolisesti myös pikkusiskoa) Syödään pannaria ja kummi leikkii tyttöjen kanssa, mummo kiikuttaa ja naurattaa pienimmäistä. Seitsemän jälkeen lähden pienemmän tirpan kanssa iltatoimille ja nukkumaan. Uni ei meinaa tulla hänelle millään, mutta n. 20.15 voittaa Nukkumatti vihdoin taiston!
Esikoinen meinasi jäädä mummon kainaloon alakertaan levitetylle sohvalle nukkumaan, mutta hiippailee minun viereeni heti mummon nukahdettua.
Itse lueskelen sängyssä vielä äitiryhmämme kuulumisia whatsappissa, kirjoittelen blogia ja aion lukea kirjaakin vielä hetken. (Totuuden nimissä, usein se "hetki" venähtää lähemmäs puolta yötä. Tämä kun on yleensä minun päiväni oikeastaan ainut hetki omille jutuilleni.)
Tällä kertaa arkipäiväksi valikoitui melko sosiaalinen päivä, mutta toisaalta, esim. eilen olimme virastoasioilla (passihakemukset) ja lounastimme toisen mummon kanssa. Kyllä näitä kirjoittaessa huomaa, että suku on meillä paljon läsnä. Kieltämättä itseäni kiinnostaisi nähdä tulevaisuuteen, pieni vilkaisu etukäteen Unkarin My daysta. Miten arki rakentuu siellä ilman näitä tuttuja ihmisiä ja rutiineja?
Lokakuinen keskiviikkopäivämme Suomessa
n.6.30 - 8.30
Vieressäni nukkuva kuopukseni herätti minut n. 6.20. Hän alkaa kinuamaan heti ensitöikseen kännykkääni, koska haluaa soittaa videopuhelun isille. Isin ollessa koulutuksessa Amerikassa, aikaero on yhdeksän tuntia, joten oikein varhaisilla aamupuheluilla tavoitamme hänet sieltä ennen hänen nukkumaan menoaan. Myös unenpöpperöinen esikoinen taapertaa vierelleni puhelun kuullessaan. Lentopusut kurovat vähän ikävää ja välimatkaa umpeen.
Puhelun jälkeen hammaspesut ja vaipanvaihto, sitten alakertaan aamupalalle. Tytöt soittavat nopean puhelun vielä papallekin. Pappa, eli isäni, käy meillä usein aamukahvilla, mutta tänään hän ei pääse. Isosisko laittaa piirretyt pyörimään, ja minä saan hetken rauhaa laittaa aamupalan. Tykkäisin katsella aamuteeveetä, että tietäisin jotain maailmanmenosta, mutta tähän(kin) kompromissiin on päädytty, koska usein hetki tehdä asioita rauhassa on henkilökohtaisella tasolla akuutimpi tarve, kuin kuulla yleissivistävää uutisvirtaa.
Syömme paahtoleipämme ja jogurtit, minä nautin kahvit ja kirjoittelen tätä blogia. Tytöt piirtävät, jumppaavat ja välillä riehuvat muuten vain. Koko ruokailu- ja olohuone alkaa olla hetkessä kaaoksessa. Nyt on noustava raivaamaan sotkut!
8.30 - 13.30
Kun pöytä- ja lattiapinnat alkavat olla taas suurin piirtein näkyvillä, puetaan vaatteet, kirjoitetaan kauppalistat (esikoinen haluaa tehdä omansa, siinä lukee: hotdok, mansikka, maito), ja lähdetää kävellen kohti lähikauppaa, minä rattaita työntäen. On tosi kaunis, aurinkoinen syysilma, ja esikoinen tykkää pomppia ja kahlata värikkäissä lehtikasoissa.
Kaupassa törmäämne esikoisen entisen kerhoystävän perheeseen, ja ohimennen suunnittelimme halloween-kemuja lapsille ennen lähtöämme. Kauppaan oli saapunut myös joulusuklaat, meinasi esikoisella mennä keskittymiskyky täysin, kun ihanat jouluherkut väikkyi mielessä.
Kotimatkalla pienimmäisenkin piti päästä lehtikasoihin pomppimaan, ja sen seurauksena isosisko aiheutti pientä sydämentykytystä, kun "karkasi" kotipihaan asti, ja en päässyt perään kun pienempi rimpuili kainalossa kun yritin ostosten ja rattaiden kanssa juosta perään. Suututti, vaikka mitään ei sattunut, sillä isompikaan ei ole täyttänyt edes viittä vielä. Liian pieni kulkemaan yksin!
Kotona ruuanlaittoa (pihvikastiketta, perunaa ja kasviksia) ja ruokailu, sitten juniori olikin jo kypsää kauraa päiväunille. Kohta saapuu anoppi kylään, ja jää yöksikin. Äidillekin siis vähän seuraa ja apua luvassa.
Kirjoittelin taas hetken tätä, nyt alas esikoisen seuraksi mummoa odottamaan.
13.30 - 17.30
Pienimmäinen havahtui melkein heti kun hiippailin alas, joten eikun uudestaan nukuttamaan. Hän on vielä imetyksellä, joten siihen kuitenkin kohtuullisella vaivalla yleensä nukahtaa.
Mummo saapui kahden maissa, tuomisinaan herkkuja meille kaikille, mm. itseleipomaansa ruisleipää ja tiikerikakkua! Keitettiin pullakahvit ja kun kuopuskin heräsi, lähtivät mummo ja tytöt pihalle. Minä siivoilin ja vein kertyneitä kierrätysroskia ulos laatikoihinsa. Yleensä esim. pahveja ehtii kertyä melkoinen pino ennen kuin muistan ne ulos kantaa. (Tai muistan ne yleensä juuri kun olen saanut kaikki pukeisiin ja on jo kuuma ja lapset ärtyneitä, ja päätän jättää ne "ensi kertaan".)
Laitan pannaritaikinan tulemaan iltateetä varten, ja pian punaposkiset ulkoilijat jo tulla tömistelevätkin sisälle.
17.30 - 20.30
Puoli kuuden pintaan seuraamme liittyy vielä esikoisen kummisetä, joka piipahtaa usein kummityttöään moikkaamassa. (Ja tasapuolisesti myös pikkusiskoa) Syödään pannaria ja kummi leikkii tyttöjen kanssa, mummo kiikuttaa ja naurattaa pienimmäistä. Seitsemän jälkeen lähden pienemmän tirpan kanssa iltatoimille ja nukkumaan. Uni ei meinaa tulla hänelle millään, mutta n. 20.15 voittaa Nukkumatti vihdoin taiston!
Esikoinen meinasi jäädä mummon kainaloon alakertaan levitetylle sohvalle nukkumaan, mutta hiippailee minun viereeni heti mummon nukahdettua.
Itse lueskelen sängyssä vielä äitiryhmämme kuulumisia whatsappissa, kirjoittelen blogia ja aion lukea kirjaakin vielä hetken. (Totuuden nimissä, usein se "hetki" venähtää lähemmäs puolta yötä. Tämä kun on yleensä minun päiväni oikeastaan ainut hetki omille jutuilleni.)
Tällä kertaa arkipäiväksi valikoitui melko sosiaalinen päivä, mutta toisaalta, esim. eilen olimme virastoasioilla (passihakemukset) ja lounastimme toisen mummon kanssa. Kyllä näitä kirjoittaessa huomaa, että suku on meillä paljon läsnä. Kieltämättä itseäni kiinnostaisi nähdä tulevaisuuteen, pieni vilkaisu etukäteen Unkarin My daysta. Miten arki rakentuu siellä ilman näitä tuttuja ihmisiä ja rutiineja?
Kommentit
Lähetä kommentti