Kotia kohti

Asiat muuton suhteen etenee, välillä tuntuu että kovin hitaasti,  mutta sitten huomaan ajan rientäneenkin eteenpäin kuin vaivihkaa.

Mieheni melkein seitsemän viikon koulutusmatka jenkkeihin alkaa olla kotimatkaa vaille ohi, vaikka etukäteen se tuntui aivan tuskastuttavan pitkälle. Hän sai tutkintonsa läpi hienosti, vaikka se vaati todella tiukkaa lukemista. En voisi olla ylpeämpi!

 Arki on lähtenyt sujumaan kotona hyvin, mutta kieltämättä on ihanaa saada toinen aikuinen taloon edes hetkeksi. Marraskuun alusta hän nimittäin jo lentää Unkariin aloittaakseen työnsä siellä. Me tytöt seuraamme muutaman viikon päästä perästä.

Muuttokuume alkaa olla jo aikamoinen. Tälle (tällä erää) viimeiselle soolovanhemmuus viikolle on mahtunut monenmoista vastustusta. Terveydentilani aiheutti säikähdyksen, kun eräänä iltana sänky alkoi "pyörimään", päässä keinutti kuin olisin keinuvalla veneellä  ja silmissäkin musteni välillä. Lääkäri selitti tämän asentohuimaukseksi, jonka tulisi helpottaa tiettyjä liikesarjoja tekemällä. Helpotti ne vähän, enää ei pyöri maailma, mutta epäilen että myös matalilla verenpaineillani on osuutta asiaan, sillä yhä huippaa nopeasti noustessa yms.

Myös värikäs perheeni osaa välillä aiheuttaa harmaita hiuksia, ja välillä on käynyt mielessä ostaa ensimmäinen lentolippu pois täältä. Mutta suku on pahin ja paras. Ja meidän perheen tapauksessa mikään ei ainakaan ole liian tavallista ja helppoa. Ehkä siksi olen valinnut vierelleni ihmisen, joka on niin vakaa. Itsestänikin kun löydän perheeni räiskähteleviä luonteenpiirteitä, on hyvä, että lapset saavat esimerkkiä myös isänsä rauhallisemmasta vanhemmuudesta ja luonteenlaadusta. Minulle tunteiden näyttäminen on toisaalta helpompaa, joten ehkä me tasapainotamme toisiamme hyvine ja huonoine puolinemme, myös vanhempina?

Isoimmatkin kengät portaikossa saivat käyttäjänsä kotiin. Omat kolmekasithan näyttää ihan lastenkengiltä tuossa edessä. :)

Omaankin muuttoomme on luultavasti siis enää alle kuukausi, mutta tekemistä ja järjesteltävää riittää vielä kylliksi. Tekisi mieleni pikakelata nämä viikot ja herätä uudessa kodissa perillä. Tai no ainakin näiden velvollisuuksien osalta. Vielä olisi ihana ehtiä viettämään aikaa ystävien ja noh, myös perheen kanssa. Esikoiselle pitäisi myös kaiken muuttokaaoksen keskelläkin järjestää etukäteissynttärit. Hän on odottanut niitä siskonsa helmikuisista synttäreistä lähtien,  joten pitää ne järjestää kun ystävät on vielä lähettyvillä. Jouluhulluna mietin myös tulevaa jouluamme uudessa kodissa. Yritän jo haalia joululahjoja tänne jääville, ja jotain myös tytöille mukaan. Ja halloween-juhlistakin oli jo puhetta. Ehkä ne edes voisi yhdistää niihin etukäteissynttäreihin?

Kaikenlaista muistettavaa ja järjestettävää tähän siis vielä mahtuu. Osa selkeästi itseaiheutettuja kiireitä, osa välttämättömiä. Tavaran karsintaakin yritän vielä jatkaa, kirppikselle joutaa pinnasängyt (ei lapseni siinä edes koskaan nukkunut!), yhdistelmävaunut ynnä muut vauvatarvikkeet mitäon vielä jäänyt nurkkiin.

Mutta nyt keskityn odottelemaan miestäni kotiin maailmalta, ja iloitsen lastenkin ilosta isin, ja tuliaisten, saapuessa kotiin. On sitä odotettukin!

Pst. Koska julkaisussa vähän venähti, tätä lukiessasi olemme saaneet jo isin ja lähes yhtä innokkaasti odotetut tuliaiset kotiin. Jälleennäkeminen oli lämmin,  tytöt oikein kilpailivat isin huomiosta.