Siirry pääsisältöön

Muutto, osa 3

Torstai

Herään kello 5.15 ilman herätyskelloa. Olemme luvanneet olla vastaanottamassa muuttokuormaamme uudessa kodissa kahdeksan maissa. Olimme eilen erään suomalaisperheen luona syömässä ja juhlistamassa mieheni tervetuliaisia ja hänen edeltäjänsä läksiäisiä. Illalla hotellille palatessamme olikin jo kiire saada lapsia nukkumaan, joten tässä on vielä matkalaukut pakkaamatta.

Lastenkin herättyä menemme vielä yhdelle hotelliaamiaiselle. Lasten riemuksi hotelli on koristeltu yön aikana jouluasuun, ihastelemme kuusta ym. joulukoristeita. Aamiainen sujuu kerrankin melko mukavasti, vaikka kaipaankin jo kotirutiineja aamupuuroineen ym. Tuntuu että kuopuksen tintturointiin voisi olla paras lääke tämän arjen rauhoittuminen.

Hotellin joulusomistusta

Kiiruhdamme kahdeksaksi asunnolle, odottaaksemme muuttorekkaa vielä melkein tunnin. Lapset riehuvat tyhjässä asunnossa ja katselevat Youtubesta videoita.

Muuttorekka saapuu! 

Rekan saavuttua alkaa tapahtumaan ripeään tahtiin. Muuttomiehet kantavat tavaroita oikeisiin huoneisiin, kasaavat kalusteita, purkavat jotain laatikkojakin. Olisivat purkaneet vaikka kaikkikin, mutta miten he olisivat osanneet, en itsekään tiedä minne tämän kaiken roinan tunkisin. Hiukan he ehtivät jo aloitella, mutta huomattuani makuuhuoneemme kaapissa roikkuvat toppatakit, ja saman kaapin alahyllyille puretut lakanat ym. liinavaatteet, vahvistuu mielipiteeni siitä, että tämä on tehtävä itse.

Keittiösaareke? 

Selkäsärkyisenä otan kuitenkin rauhallisesti. Muuttomiehet tuovat minulle käden ulottuville esim. keittiötarvikelaatikkoja, ja puran astioita kaappeihin ym, missä voin välttää painavien nostelua.

Puoliltapäivin muuttoporukka pitää lounastauon. Minä jään imettämään taaperoamme päiväunille, esikoinen ja mies käyvät kaupassa ja hotellilla noutamassa loput tavaramme. Paistamme valmispitsat uunissa ja hommat jatkuu. Yllättävän pian muuttoporukka sanoo homman olevan valmista, ja sovimme että me jäämme purkamaan tavaroita, ja viikon, parin päästä he noutavat tyhjät laatikot ym roskan. Tämä oli kyllä tehokasta työskentelyä, sekä Suomen, että Unkarin päässä.

Vielä mahtuu ovesta kulkemaan.

Alkuilta kuluu etsiessä kipoille ja kupeille paikkojaan. Ahdistaa vähän tavaramäärämme. Sillä vaikka karsimmekin jo tavaraa Suomessa aika lailla, niin tuntuu että ainakin puolet tänne muuttaneista tavaroista on kaikkea turhaa sälää ja suoranaista roskaa. Miksi sisäinen konmarini nukkuu ruususen unta? Ihailen ihmisten kauniita ja pelkistettyjä koteja, mutta toisaalta saan iloa kauniista astioista, vaatteista, kosmetiikasta ym. Koska edes suurinosa tästä roinasta ei kuitenkaan ole mitään hyvänmielen tavaraa, aion nyt kyllä käyttää kaikkea mahdollisimman paljon loppuun ja olla ostamatta uutta ennen kuin entiset on kierrätetty pois tai käytetty loppuun.

Mies lähtee illalla vielä työporukan illanviettoon lähikaupunkiin, joten vietämme ensimmäisen yön uudessa kodissamme tyttöporukalla. Noh, olenhan minä jo tottunut tähän sooloiluun. Huomaan kuitenkin, että aivot käy vähän ylikierroksilla. En malttaisi millään ruveta nukkumaan, lapsetkin riehuvat ja ovat ylivilkkaita. Pienempi nukahtaa kuitenkin nopeasti, ja nukkuu harvinaisen hyvät yöunet.

Mahtuukohan Hänen Ylhäisyytensä tuonne nyt varmasti? 

Esikoisen kanssa pitää kalistella enemmän peitsiä, ja saan nukkumaan mennessä kuulla olevani tyhmä ym. mieltä ylentävää. Ainakaan en saa puhua mitään päivän kivoista jutuista (mitä yleensä käymme iltaisin läpi), saati sitten laulaa mitään. Ah tätä uhmaa!

Kun olen itsekin jo nukkumassa, tepsuttaa esikoinenkin kuitenkin kainalooni. Painautuu niin lähelle syliin kuin pääsee, ja pyytää hyräilemään pienen unilaulun. ♡ Lopulta nukumme hyvin ja sikeästi aamuun saakka.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset Pápalle

 Aiemmista suunnitelmistani poiketen en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua blogini kauniisti paketoivaa jäähyväiskirjoitusta, vaikka paluumuutimme Suomeen jo heinäkuun alussa. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, että aluksi en vain pystynyt, ja sitte, mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmälle mielen perukoille vaipui blogin päivittäminen. Viszontlátásra Pápa  Miksikö en heti pystynyt? Olen sen verran tunteellinen ihminen   itkupilli, että yksinkertaisesti kävin läpi aikamoisia tunnemyrskyjä hyvästellessämme elämäämme rakkaaksi käyneessä Pápassa. Muutto Suomesta Unkariin oli aikanaan henkisesti raskas, kun taakse jäi ystävät ja perhe. Kuitenkin jo lähtiessämme tiesimme myös palaavamme, ja että (todennäköisesti) kaikki rakkaat ihmisemme odottaisivat meitä täällä kun palaamme. Nyt takaisin muuttaessamme taas jouduimme hyvästelemään monia läheisiksi ja tärkeiksi muodostuneita ystäviä tietäen että osaa heistä emme väistämättä näe enää koskaan,  koska yhteisömme väestä suurin osa oli myös k

Kotiäitikomennus päätökseen!

 Saatuani Digitaalisen markkinointiviestinnän opintoni valmiiksi maaliskuussa, on mieli alkanut vaeltelemaan jo tulevaan syksyyn, ja uuden työn etsimiseen. On kulunut useita vuosia siitä kun olen viimeksi töitä hakenut ja kaikki on muuttunut, eikä vähiten pelkästään jo ne hakemuskirjeet! Enää ei taida riittää pelkkä wordilla rustattu listaus työkokemuksestani, nyt  pitää erottua visuaalisesti näyttävillä saatekirjeillä. Koska blogini on minun juttujeni areena, kirjoitan nyt tällä kertaa omista työnhakuhaaveistani ja ajatuksistani myös tänne. Joskus maailmankaikkeus kuulee mitä sinne kuiskataan... ;)  Myös itse hakija on muuttunut. Kun viimeksi hain töitä olin lapseton kolmikymppinen lähiesimies-opiskelija, ja tiesin haluavani täsmälleen sen pestin mitä hain ja jonka sain. Nyt yli nelikymppisenä kotiäitinä haen uusia polkuja, enkä ole edes ihan varma missä ne polut saattaisivat kulkea. Tulen syksystä alkaen pyörittämään lapsiperhearkea yksin (ainakin jonkun aikaa), joten minulle tutut k

Kotiäiti opiskelee ja muita hyviä vitsejä

Ennen kuin edes aloitankaan varsinaisesta aiheestani, suokaa minulle anteeksi pitkäksi venähtänyt blogihiljaisuus. Jo aloittamani vuosikatsauskin jäi ikävästi kesken, mutta jaksamista ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tähän projektiin, syistä joista otsikkokin juontuu. Yritin siis saattaa opintoni päätökseen tältä keväältä, mutta eihän se homma sitten mennytkään kuten siinä kuuluisassa pitsihuvilassa rannikolla. Mutta palataanpa nopeasti viime syksyyn ja opiskelujeni alkuun. Kukkivia puita Unkarissa keväällä 2022 Kuopukseni aloitti paikallisten säädösten mukaan koulutaipaleensa kolmen ja puolen vuoden kypsässä iässä viime syksynä. Tähän saakka olin hoitanut häntä kotona, eikä minulla ollut suurempia ongelmia miettiä miten aikani kulutan, mutta nyt minulle vapautui yhtäkkiä rutkasti lisäaikaa arkipäiviini. Edessä alkoi siintelemään myös työelämään paluu noin vuoden päästä, syksyllä 2022, joten aloin miettimään miten voisin virkistää hieman omaa osaamistani sekä "pitää itseäni