Loppukeväästä elämämme kulki tutuilla raiteillaan. Olin kotiäitinä nuoremman lapsemme hoitovapaalla ja näin oli tarkoitus jatkaa vuodenvaihteeseen saakka. Esikoisen kanssa töihinpaluu oli aikoinaan sujunut helposti, mutta nyt asia mietitytti kovasti jo puolta vuotta ennen varsinaista töihinpaluuta. Lisäksi taisin potea jonkinlaista neljänkympinkriisiä elokuussa mittariin pompsahtavien pyöreiden johdosta, koska pohdiskelin tulevaisuuttani nykyisessä työssäni ja mietin uusia mahdollisuuksia.
Joskus asioilla vain on tapana ratketa itsestään. Miehelleni tarjoutui mahdollisuus hakea työkomennusta Unkariin, hän haki ja sai paikan! Täten muutamme loppuvuodesta koko perhe Unkariin Pápaan, pieneen 32 000 asukkaan kaupunkiin.
Blogissa keskityn kertomaan muutostamme, sopeutumisestamme uuteen maahan, elämästämme Unkarissa ja myös muista matkoistamme sieltäkäsin. Koska luonteeni on hieman keskittymiskyvytön, voi luvassa olla sivuraiteitakin muihin mieltäni kiinnostaviin asioihin ja ilmiöihin.
Minulla on ollut hieman rimakauhua blogin aloittamisen suhteen, joten nyt päätin rykäistä tämän aloitustekstin ulos keskittymättä sen enempiä ulkoisiin seikkoihin. Nysvään blogin ilmettä sitten paremmalla aikaa, jatkossa lisään myös kuvia.
Mutta nyt, innolla kohti uusia juttuja, sekä muuton, että blogin pitämisen merkeissä!
#taustaa #muuttounkariin #työkomennus #pápa #unkari

Kommentit
Lähetä kommentti