Olen muuttanut elämäni aikana lukuisia kertoja. Olen muuttanut asunnosta toiseen, kaupunginosasta toiseen ja kaupungista toiseen. Tämä muutto on kuitenkin ensimmäinen kun muuttoni suuntautuu maasta toiseen. (Huh, maanosa sentään säilyy samana!) Tämä on myös ensimmäimen muutto, jossa mukanani muuttaa pari kappaletta itse tehtyjä ihmisiä. Niinpä tämänkertainen muutto on nostanut esiin tuttuja, mutta myös aivan uudenlaisia kysymyksiä. Niin muilta, kuin myös oman mieleni syövereistä.
"Milloin muutatte?"
Tämä on se yleisin kysymys, ja myös se, johon minulla ei ole antaa kuin suurpiirteinen arvio. Syksy sisältää paljon yksin lasten kanssa kotona oloa mieheni kouluttautuessa uuteen työhönsä. Varsinainen perehtyminen työhönsä hänellä alkaa marraskuun alkupuolella, jolloin hän siis ainakin pakkaa kamppeensa ja muuttaa Unkariin. Se, seuraammeko me perässä heti, riippuu siitä milloin saamme asunnon sieltä. Ensi viikolla pitäisi asioiden selkiytyä jonkin verran, kun mies matkustaa Unkariin katselemaan asuntoja, lapsemme tulevaa koulua ym. Koska syksy tulee varmasti olemaan ikäväntäyteinen niin lapsille kuin meille aikuisillekin, uskon että seuraamme Unkariin mieheni perässä niin pian kuin mahdollista, kunhan katto vaan on pään päälle.
"Miten lapset suhtautuvat muuttoon?"
Koimme, että nyt on lasten ikien puolesta melko hyvä hetki muuttaa. Pienimmäinen asiaa tuskin kummemmin vielä ymmärtää (ja apua, kun muutamme takaisin Suomeen, on hän asunut Unkarissa isomman osan elämästään kuin Suomessa!), ja isosiskollakaan ei ole vielä niin kiinteitä kaverisidoksia ym., mitä ehkä isomman koululaisen kanssa pitäisi enemmän "irrotella". Meillä on kuitenkin hyvin läheiset välit lasten isovanhempiin, kummeihin, serkkuihin ym., joten kyllä tässä hieman joudutaan "repäisemään" itsejämme irti tutusta ja turvallisesta. Olen kuitenkin vannottanut läheisiämme tulemaan käymään, ja itse sitten vierailemme Suomessa.
Esikoiselle ollaan muutosta jo paljon puhuttu,ja yllättävän kivasti hän suhtautuu. Opettelee englantia ja katselee isin kanssa Google-mapsista kivoja paikkoja joissa voidaan käydä. Myös pikkusisko osallistuu kielikylpyyn, puolitoistavuotias pikkuneiti osaa jo kiittää unkariksi! Hän sanoo vähän väliä: "Köszi!" (Eli "Kiitti!"), ja naureskelee päälle.
Eiväthän nämä pienet tietenkään käsitä, että kun muutetaan, ei tätä kotia enää ole, eikä pappa käy joka arkiaamu kahvilla, tai mummo kutsu viikonloppuyökylään. Mutta tuskin me aikuisetkaan osaamme kaikkea arjessa muuttuvaa sisäistää, niin kuinka ihmeessä sitten lapset! Yhdessä lähdetään kohti uusia seikkailuja, yhdessä tutustutaan uuteen maahan ja arkeen. Ja lopulta, yhdessä luomme kodin sinne missä me kaikki olemme. ♡
"Mitä sinä siellä teet?"
Niin. Tästä voisin melkein kirjoittaa ihan oman postauksensa, ja varmaan kirjoitankin vielä. Siksi vastaan tähän vain lyhyesti, että olen kotiäitinä kuopukselle, huolehdin esikoisen kouluunviennit ja mahdollistan omalta osaltani työkomennuksen onnistumisen. Teen sen uhraamalla muutamia työvuosiani, mutta uskon ja toivon näiden vuosien silti antavan enemmän kuin ottavan. Ehkä saan myös hiukan nautiskella kotonaolosta, harrastaa ja matkustella perheen kanssa. Ei kai sekään väärin ole.
Näitä kysymyksiä olen kuullut paljon, ja mukava niitä onkin pohdiskella. Kun vain vastauksia alkaisi löytymään ja asiat loksahtelemaan paikoilleen. Omassa päässäni risteilee näiden yleisempien kysymysten lisäksi paljon maanläheisempiäkin juttuja. "Miten selviän pakkaamisesta ja muutosta yksin lasten kanssa?" (-Pakkaamispulmaan tullee ratkaisu Victor Ekin muuttopalvelun myötä) "Mitä kaikkea mukaan pakataan, mitä karsitaan ja mitä varastoidaan Suomeen odottamaan paluutamme?" Ja ehkä tärkeimpänä: "Ehdinkö järjestää esikoisen viisivuotissynttärit täällä, vai ollaanko muutettu jo marraskuun lopulla Unkariin?" Tässä jälkimmäisessäkin vaihtoehdossa juhlat kyllä täällä varmaan järjestetään, on niistä kuitenkin jo yli puoli vuotta puhuttu! :)
Tässäpä muutamia usein ilmoille pompsahtaneita kysymyksiä. Koska tämä syksy kuluu vielä koti-Suomessa, enkä pääse kirjoittelemaan sen eksoottisemmista aiheista, palailen varmaan vielä näihin lähtöfiilistelyihin useammankin kerran. Muuten jatkamme lähtöön valmistautumista vähitellen. Eilen lähti taas säkeittäin tavaraa kirppikselle, ja ensi viikolla otetaan passikuvat meistä tytöistä. (Esikoisen passiin onkin jo aika saada viisivuotiaan tytön kuva vauvakuvan tilalle! ) Ja ensiviikolla saamme tosiaan toivottavasti myös "ensivilkaisun" tulevaan kotiimme kuvien välityksellä! Sitä odotan tietenkin jo innoissani
Kyllä nämä molemmat varmaan saadaan mukaan mahtumaan...
"Milloin muutatte?"
Tämä on se yleisin kysymys, ja myös se, johon minulla ei ole antaa kuin suurpiirteinen arvio. Syksy sisältää paljon yksin lasten kanssa kotona oloa mieheni kouluttautuessa uuteen työhönsä. Varsinainen perehtyminen työhönsä hänellä alkaa marraskuun alkupuolella, jolloin hän siis ainakin pakkaa kamppeensa ja muuttaa Unkariin. Se, seuraammeko me perässä heti, riippuu siitä milloin saamme asunnon sieltä. Ensi viikolla pitäisi asioiden selkiytyä jonkin verran, kun mies matkustaa Unkariin katselemaan asuntoja, lapsemme tulevaa koulua ym. Koska syksy tulee varmasti olemaan ikäväntäyteinen niin lapsille kuin meille aikuisillekin, uskon että seuraamme Unkariin mieheni perässä niin pian kuin mahdollista, kunhan katto vaan on pään päälle.
"Miten lapset suhtautuvat muuttoon?"
Vielä ei muutto huoleta pienimpiä muuttajia.
Koimme, että nyt on lasten ikien puolesta melko hyvä hetki muuttaa. Pienimmäinen asiaa tuskin kummemmin vielä ymmärtää (ja apua, kun muutamme takaisin Suomeen, on hän asunut Unkarissa isomman osan elämästään kuin Suomessa!), ja isosiskollakaan ei ole vielä niin kiinteitä kaverisidoksia ym., mitä ehkä isomman koululaisen kanssa pitäisi enemmän "irrotella". Meillä on kuitenkin hyvin läheiset välit lasten isovanhempiin, kummeihin, serkkuihin ym., joten kyllä tässä hieman joudutaan "repäisemään" itsejämme irti tutusta ja turvallisesta. Olen kuitenkin vannottanut läheisiämme tulemaan käymään, ja itse sitten vierailemme Suomessa.
Esikoiselle ollaan muutosta jo paljon puhuttu,ja yllättävän kivasti hän suhtautuu. Opettelee englantia ja katselee isin kanssa Google-mapsista kivoja paikkoja joissa voidaan käydä. Myös pikkusisko osallistuu kielikylpyyn, puolitoistavuotias pikkuneiti osaa jo kiittää unkariksi! Hän sanoo vähän väliä: "Köszi!" (Eli "Kiitti!"), ja naureskelee päälle.
Eiväthän nämä pienet tietenkään käsitä, että kun muutetaan, ei tätä kotia enää ole, eikä pappa käy joka arkiaamu kahvilla, tai mummo kutsu viikonloppuyökylään. Mutta tuskin me aikuisetkaan osaamme kaikkea arjessa muuttuvaa sisäistää, niin kuinka ihmeessä sitten lapset! Yhdessä lähdetään kohti uusia seikkailuja, yhdessä tutustutaan uuteen maahan ja arkeen. Ja lopulta, yhdessä luomme kodin sinne missä me kaikki olemme. ♡
"Mitä sinä siellä teet?"
Niin. Tästä voisin melkein kirjoittaa ihan oman postauksensa, ja varmaan kirjoitankin vielä. Siksi vastaan tähän vain lyhyesti, että olen kotiäitinä kuopukselle, huolehdin esikoisen kouluunviennit ja mahdollistan omalta osaltani työkomennuksen onnistumisen. Teen sen uhraamalla muutamia työvuosiani, mutta uskon ja toivon näiden vuosien silti antavan enemmän kuin ottavan. Ehkä saan myös hiukan nautiskella kotonaolosta, harrastaa ja matkustella perheen kanssa. Ei kai sekään väärin ole.
Kai mä rassu vaan koetan saada aikani kulumaan. ;)
Näitä kysymyksiä olen kuullut paljon, ja mukava niitä onkin pohdiskella. Kun vain vastauksia alkaisi löytymään ja asiat loksahtelemaan paikoilleen. Omassa päässäni risteilee näiden yleisempien kysymysten lisäksi paljon maanläheisempiäkin juttuja. "Miten selviän pakkaamisesta ja muutosta yksin lasten kanssa?" (-Pakkaamispulmaan tullee ratkaisu Victor Ekin muuttopalvelun myötä) "Mitä kaikkea mukaan pakataan, mitä karsitaan ja mitä varastoidaan Suomeen odottamaan paluutamme?" Ja ehkä tärkeimpänä: "Ehdinkö järjestää esikoisen viisivuotissynttärit täällä, vai ollaanko muutettu jo marraskuun lopulla Unkariin?" Tässä jälkimmäisessäkin vaihtoehdossa juhlat kyllä täällä varmaan järjestetään, on niistä kuitenkin jo yli puoli vuotta puhuttu! :)
Tässäpä muutamia usein ilmoille pompsahtaneita kysymyksiä. Koska tämä syksy kuluu vielä koti-Suomessa, enkä pääse kirjoittelemaan sen eksoottisemmista aiheista, palailen varmaan vielä näihin lähtöfiilistelyihin useammankin kerran. Muuten jatkamme lähtöön valmistautumista vähitellen. Eilen lähti taas säkeittäin tavaraa kirppikselle, ja ensi viikolla otetaan passikuvat meistä tytöistä. (Esikoisen passiin onkin jo aika saada viisivuotiaan tytön kuva vauvakuvan tilalle! ) Ja ensiviikolla saamme tosiaan toivottavasti myös "ensivilkaisun" tulevaan kotiimme kuvien välityksellä! Sitä odotan tietenkin jo innoissani
Kommentit
Lähetä kommentti