Siirry pääsisältöön

Ystävyys, Barátság

Kun muuttoon on alle kaksi viikkoa aikaa, ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen ystävistä ja ystävyydestä. Sillä niin ihanasti on vuosien mittaan kertyneet ystävät ottaneet yhteyttä sekä nähdäksemme kasvotuksin, että mitä ihanimmin viestein joissa toivotellaan hyvää matkaa ja uutta alkua.

Esikoinen askarteli ystävänsä kanssa ystävyyskorut muistoiksi toisistaan kun muutamme. 

Minulle on neljässäkymmenessä vuodessa ehtinyt kertyä useita eri kaveripiirejä. Osa juontaa ihan lapsuudesta asti, ja yhden pitkäaikaisimman lapsuusystäväni kanssa juteltiinkin vasta pitkä mesepuhelu. En edes muista milloin oltaisiin viimeksi puhuttu, mutta juttu jatkui kuin oltaisiin viimeksi eilen nähty. Jotkut asiat vaan pysyy.

Pitkäaikaisimpaan ja rakkaaseen kaveripiiriini kuulu myös liuta yläasteaikaisia kavereitani. Koen olevani onnekas, kun tämä porukka on säilynyt, ja yhteyttä pidetään yhä säännöllisesti. Porukkaamme kuuluu sekä (jo miehiksi ja naisiksi ajat sitten varttuneita, mutta silti ikuisesti mielessäni) poikia ja tyttöjä, ja myös tässä porukassa yhteys vaan säilyy, nähtiinpä sitten kerran vuodessa tai kerran viikossa.

Osa tästä ryhmästä muodostaa melkein jo legendaarisen Aukkojen ilta -porukan. Kyseessä oli tietenkin alunperin akkojen ilta, mutta pieni kirjoitusvirhe jäi elämään, ja aukkojen illasta muodostui perinne, jota itsekin usein odotan koko vuoden. Perinne taisi alkaa pahimpina hääbuumi-vuosina erinäisistä polttareista, ja jatkui sittemmin ihan vaan naisteniltoina, useimmiten saunan ja paljun merkeissä. Lasten myötä itselläni on viime vuosina jäänyt monta aukkojeniltaa väliin, eikä Unkariin muutto asiaa varmaan autakaan, mutta ehkäpä saan jossain vaiheessamuutaman ihanan muikkelin Unkariin kylään, ja katsotaan saadaanko iltamat järjestettyä Unkarilaisittainkin. ;)

Paljujuomat viilentymässä

Äitiys itsessään on antanut osansa ystäväpiiriini. Uusia ystäviä on löytynyt lapsen kerhokavereiden äideistä, taloyhtiön hiekkalaatikolta sekä maailman paras mammaporukka eräältä nettipalstalta. Tämä, nykyisin lähinnä whatsappissa vaikuttava äitienergiaporukka on osoittautunut henkireiäkseni tämän nuoremman lapseni odotus-, vauva- ja taaperoaikana. Miten netin syövereistä voikin valikoitua tällainen laatudaamien porukka, jota ei näennäisesti yhdistä mikään muu kuin samanikäiset lapset, mutta joka tosiasiassa toimii kitkattomasti ja kinaamattomasti yhteen hyvässä hengessä.


Tämä porukka onkin itkettänyt minua kuluvalla viikolla, kun postista alkoi tipahtelemaan joulukalenteripostia! Pieniä paketteja ja kirjeitä, joissa oli avaamispäivämäärät. Ehkä ihanin yllätys aikoihin, enkä voi ymmärtää että he ovat nähneet vuokseni niin paljon vaivaa. -Tähän kalenteriin palaan varmaan ainakin instan puolella joulukuussa, kunhan saan luvan kanssa posteja aukaista. (Yhdenhän epähuomiossa jo avasin kun en tajunnut jutun juonta enkä huomannut päivämäärää paketissa.)

Yllätysjoulukalenteri

Ystäväviini lukeutuu edellä mainittujen ryhmien lisäksi lukuisa ja värikäs joukko elämäni varrelta mukaan tarttuneita ystäviä. Heitä on tullut kouluista, töistä, muiden kavereiden ja eksienkin kautta. Osa on vain hipaissut elämääni ja jäänyt enemmänkin tuttavan tasolle,  mutta tästä joukosta löytyy myös läheisimpiä ja rakkaimpiakin ystäviäni, kuten lastemme kummeiksikin päätyneitä ihmisiä.

Ystäväni ovat keskenään hyvinkin eri-ikäisiä, miehiä ja naisia,  sinkkuja ja perheellisiä, ja vaikea on ylipäätään löytää mitään yhtä yhdistävää asiaa millä niputtaa tämä moninainen porukka. Paitsi että ovat loistoystäviä. Niitä maailman parhaita. Niitä, jotka kannattelivat, kun elämä näytti kurjimpia puoliaan. Niitä, joiden kanssa on iloittu suurimmat onnet ja naurettu raikuvimmat naurut. Niitä, joiden kanssa se juttu jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäätiin, vuosista ja välimatkasta riippumatta. Niitä, joiden kanssa ei tarvitse sanoa sanaakaan ymmärtääksemme toisiamme täydellisesti. Ja ennen kaikkea Niitä, jotka ymmärtävät ja antavat anteeksi, esimerkiksi sen, etten näinä ruuhkavuosina aina ole ollut läsnä niin paljon kuin haluaisin.

Lapsen koristelemat piparipupukaverukset

Näitä verkostojani tulen kovasti ikävöimään Unkarissa. Toisaalta olen toiveikas, että saan osan näistä ihmisistä käymään luonani, käyn toki itsekin Suomessa, ja näinä nettiaikoina nyt yhteydenpito onnistuu välimatkasta huolimattakin.
Voikaa hyvin toverit. Olette rakkaita ja tärkeitä. ♡

Ps. Otsikkoidean sain Suomi-Unkari Seuran facebook-sivulta, viikon sana osiosta. Tästä juontui idea olisiko jatkossakin mukava otsikoida näin? Jos vaikka tarttuisi itsellekin sanoja mieleen.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset Pápalle

 Aiemmista suunnitelmistani poiketen en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua blogini kauniisti paketoivaa jäähyväiskirjoitusta, vaikka paluumuutimme Suomeen jo heinäkuun alussa. Syy tähän on niinkin yksinkertainen, että aluksi en vain pystynyt, ja sitte, mitä enemmän aikaa kului, sitä syvemmälle mielen perukoille vaipui blogin päivittäminen. Viszontlátásra Pápa  Miksikö en heti pystynyt? Olen sen verran tunteellinen ihminen   itkupilli, että yksinkertaisesti kävin läpi aikamoisia tunnemyrskyjä hyvästellessämme elämäämme rakkaaksi käyneessä Pápassa. Muutto Suomesta Unkariin oli aikanaan henkisesti raskas, kun taakse jäi ystävät ja perhe. Kuitenkin jo lähtiessämme tiesimme myös palaavamme, ja että (todennäköisesti) kaikki rakkaat ihmisemme odottaisivat meitä täällä kun palaamme. Nyt takaisin muuttaessamme taas jouduimme hyvästelemään monia läheisiksi ja tärkeiksi muodostuneita ystäviä tietäen että osaa heistä emme väistämättä näe enää koskaan,  koska yhteisömme väestä suurin osa oli myös k

Kotiäitikomennus päätökseen!

 Saatuani Digitaalisen markkinointiviestinnän opintoni valmiiksi maaliskuussa, on mieli alkanut vaeltelemaan jo tulevaan syksyyn, ja uuden työn etsimiseen. On kulunut useita vuosia siitä kun olen viimeksi töitä hakenut ja kaikki on muuttunut, eikä vähiten pelkästään jo ne hakemuskirjeet! Enää ei taida riittää pelkkä wordilla rustattu listaus työkokemuksestani, nyt  pitää erottua visuaalisesti näyttävillä saatekirjeillä. Koska blogini on minun juttujeni areena, kirjoitan nyt tällä kertaa omista työnhakuhaaveistani ja ajatuksistani myös tänne. Joskus maailmankaikkeus kuulee mitä sinne kuiskataan... ;)  Myös itse hakija on muuttunut. Kun viimeksi hain töitä olin lapseton kolmikymppinen lähiesimies-opiskelija, ja tiesin haluavani täsmälleen sen pestin mitä hain ja jonka sain. Nyt yli nelikymppisenä kotiäitinä haen uusia polkuja, enkä ole edes ihan varma missä ne polut saattaisivat kulkea. Tulen syksystä alkaen pyörittämään lapsiperhearkea yksin (ainakin jonkun aikaa), joten minulle tutut k

Kotiäiti opiskelee ja muita hyviä vitsejä

Ennen kuin edes aloitankaan varsinaisesta aiheestani, suokaa minulle anteeksi pitkäksi venähtänyt blogihiljaisuus. Jo aloittamani vuosikatsauskin jäi ikävästi kesken, mutta jaksamista ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tähän projektiin, syistä joista otsikkokin juontuu. Yritin siis saattaa opintoni päätökseen tältä keväältä, mutta eihän se homma sitten mennytkään kuten siinä kuuluisassa pitsihuvilassa rannikolla. Mutta palataanpa nopeasti viime syksyyn ja opiskelujeni alkuun. Kukkivia puita Unkarissa keväällä 2022 Kuopukseni aloitti paikallisten säädösten mukaan koulutaipaleensa kolmen ja puolen vuoden kypsässä iässä viime syksynä. Tähän saakka olin hoitanut häntä kotona, eikä minulla ollut suurempia ongelmia miettiä miten aikani kulutan, mutta nyt minulle vapautui yhtäkkiä rutkasti lisäaikaa arkipäiviini. Edessä alkoi siintelemään myös työelämään paluu noin vuoden päästä, syksyllä 2022, joten aloin miettimään miten voisin virkistää hieman omaa osaamistani sekä "pitää itseäni