Kun muuttoon on alle kaksi viikkoa aikaa, ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen ystävistä ja ystävyydestä. Sillä niin ihanasti on vuosien mittaan kertyneet ystävät ottaneet yhteyttä sekä nähdäksemme kasvotuksin, että mitä ihanimmin viestein joissa toivotellaan hyvää matkaa ja uutta alkua.
Minulle on neljässäkymmenessä vuodessa ehtinyt kertyä useita eri kaveripiirejä. Osa juontaa ihan lapsuudesta asti, ja yhden pitkäaikaisimman lapsuusystäväni kanssa juteltiinkin vasta pitkä mesepuhelu. En edes muista milloin oltaisiin viimeksi puhuttu, mutta juttu jatkui kuin oltaisiin viimeksi eilen nähty. Jotkut asiat vaan pysyy.
Pitkäaikaisimpaan ja rakkaaseen kaveripiiriini kuulu myös liuta yläasteaikaisia kavereitani. Koen olevani onnekas, kun tämä porukka on säilynyt, ja yhteyttä pidetään yhä säännöllisesti. Porukkaamme kuuluu sekä (jo miehiksi ja naisiksi ajat sitten varttuneita, mutta silti ikuisesti mielessäni) poikia ja tyttöjä, ja myös tässä porukassa yhteys vaan säilyy, nähtiinpä sitten kerran vuodessa tai kerran viikossa.
Osa tästä ryhmästä muodostaa melkein jo legendaarisen Aukkojen ilta -porukan. Kyseessä oli tietenkin alunperin akkojen ilta, mutta pieni kirjoitusvirhe jäi elämään, ja aukkojen illasta muodostui perinne, jota itsekin usein odotan koko vuoden. Perinne taisi alkaa pahimpina hääbuumi-vuosina erinäisistä polttareista, ja jatkui sittemmin ihan vaan naisteniltoina, useimmiten saunan ja paljun merkeissä. Lasten myötä itselläni on viime vuosina jäänyt monta aukkojeniltaa väliin, eikä Unkariin muutto asiaa varmaan autakaan, mutta ehkäpä saan jossain vaiheessamuutaman ihanan muikkelin Unkariin kylään, ja katsotaan saadaanko iltamat järjestettyä Unkarilaisittainkin. ;)
Äitiys itsessään on antanut osansa ystäväpiiriini. Uusia ystäviä on löytynyt lapsen kerhokavereiden äideistä, taloyhtiön hiekkalaatikolta sekä maailman paras mammaporukka eräältä nettipalstalta. Tämä, nykyisin lähinnä whatsappissa vaikuttava äitienergiaporukka on osoittautunut henkireiäkseni tämän nuoremman lapseni odotus-, vauva- ja taaperoaikana. Miten netin syövereistä voikin valikoitua tällainen laatudaamien porukka, jota ei näennäisesti yhdistä mikään muu kuin samanikäiset lapset, mutta joka tosiasiassa toimii kitkattomasti ja kinaamattomasti yhteen hyvässä hengessä.
Tämä porukka onkin itkettänyt minua kuluvalla viikolla, kun postista alkoi tipahtelemaan joulukalenteripostia! Pieniä paketteja ja kirjeitä, joissa oli avaamispäivämäärät. Ehkä ihanin yllätys aikoihin, enkä voi ymmärtää että he ovat nähneet vuokseni niin paljon vaivaa. -Tähän kalenteriin palaan varmaan ainakin instan puolella joulukuussa, kunhan saan luvan kanssa posteja aukaista. (Yhdenhän epähuomiossa jo avasin kun en tajunnut jutun juonta enkä huomannut päivämäärää paketissa.)
Ystäväviini lukeutuu edellä mainittujen ryhmien lisäksi lukuisa ja värikäs joukko elämäni varrelta mukaan tarttuneita ystäviä. Heitä on tullut kouluista, töistä, muiden kavereiden ja eksienkin kautta. Osa on vain hipaissut elämääni ja jäänyt enemmänkin tuttavan tasolle, mutta tästä joukosta löytyy myös läheisimpiä ja rakkaimpiakin ystäviäni, kuten lastemme kummeiksikin päätyneitä ihmisiä.
Ystäväni ovat keskenään hyvinkin eri-ikäisiä, miehiä ja naisia, sinkkuja ja perheellisiä, ja vaikea on ylipäätään löytää mitään yhtä yhdistävää asiaa millä niputtaa tämä moninainen porukka. Paitsi että ovat loistoystäviä. Niitä maailman parhaita. Niitä, jotka kannattelivat, kun elämä näytti kurjimpia puoliaan. Niitä, joiden kanssa on iloittu suurimmat onnet ja naurettu raikuvimmat naurut. Niitä, joiden kanssa se juttu jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäätiin, vuosista ja välimatkasta riippumatta. Niitä, joiden kanssa ei tarvitse sanoa sanaakaan ymmärtääksemme toisiamme täydellisesti. Ja ennen kaikkea Niitä, jotka ymmärtävät ja antavat anteeksi, esimerkiksi sen, etten näinä ruuhkavuosina aina ole ollut läsnä niin paljon kuin haluaisin.
Näitä verkostojani tulen kovasti ikävöimään Unkarissa. Toisaalta olen toiveikas, että saan osan näistä ihmisistä käymään luonani, käyn toki itsekin Suomessa, ja näinä nettiaikoina nyt yhteydenpito onnistuu välimatkasta huolimattakin.
Voikaa hyvin toverit. Olette rakkaita ja tärkeitä. ♡
Ps. Otsikkoidean sain Suomi-Unkari Seuran facebook-sivulta, viikon sana osiosta. Tästä juontui idea olisiko jatkossakin mukava otsikoida näin? Jos vaikka tarttuisi itsellekin sanoja mieleen.
 |
| Esikoinen askarteli ystävänsä kanssa ystävyyskorut muistoiksi toisistaan kun muutamme. |
Minulle on neljässäkymmenessä vuodessa ehtinyt kertyä useita eri kaveripiirejä. Osa juontaa ihan lapsuudesta asti, ja yhden pitkäaikaisimman lapsuusystäväni kanssa juteltiinkin vasta pitkä mesepuhelu. En edes muista milloin oltaisiin viimeksi puhuttu, mutta juttu jatkui kuin oltaisiin viimeksi eilen nähty. Jotkut asiat vaan pysyy.
Pitkäaikaisimpaan ja rakkaaseen kaveripiiriini kuulu myös liuta yläasteaikaisia kavereitani. Koen olevani onnekas, kun tämä porukka on säilynyt, ja yhteyttä pidetään yhä säännöllisesti. Porukkaamme kuuluu sekä (jo miehiksi ja naisiksi ajat sitten varttuneita, mutta silti ikuisesti mielessäni) poikia ja tyttöjä, ja myös tässä porukassa yhteys vaan säilyy, nähtiinpä sitten kerran vuodessa tai kerran viikossa.
Osa tästä ryhmästä muodostaa melkein jo legendaarisen Aukkojen ilta -porukan. Kyseessä oli tietenkin alunperin akkojen ilta, mutta pieni kirjoitusvirhe jäi elämään, ja aukkojen illasta muodostui perinne, jota itsekin usein odotan koko vuoden. Perinne taisi alkaa pahimpina hääbuumi-vuosina erinäisistä polttareista, ja jatkui sittemmin ihan vaan naisteniltoina, useimmiten saunan ja paljun merkeissä. Lasten myötä itselläni on viime vuosina jäänyt monta aukkojeniltaa väliin, eikä Unkariin muutto asiaa varmaan autakaan, mutta ehkäpä saan jossain vaiheessamuutaman ihanan muikkelin Unkariin kylään, ja katsotaan saadaanko iltamat järjestettyä Unkarilaisittainkin. ;)
 |
| Paljujuomat viilentymässä |
Äitiys itsessään on antanut osansa ystäväpiiriini. Uusia ystäviä on löytynyt lapsen kerhokavereiden äideistä, taloyhtiön hiekkalaatikolta sekä maailman paras mammaporukka eräältä nettipalstalta. Tämä, nykyisin lähinnä whatsappissa vaikuttava äitienergiaporukka on osoittautunut henkireiäkseni tämän nuoremman lapseni odotus-, vauva- ja taaperoaikana. Miten netin syövereistä voikin valikoitua tällainen laatudaamien porukka, jota ei näennäisesti yhdistä mikään muu kuin samanikäiset lapset, mutta joka tosiasiassa toimii kitkattomasti ja kinaamattomasti yhteen hyvässä hengessä.
Tämä porukka onkin itkettänyt minua kuluvalla viikolla, kun postista alkoi tipahtelemaan joulukalenteripostia! Pieniä paketteja ja kirjeitä, joissa oli avaamispäivämäärät. Ehkä ihanin yllätys aikoihin, enkä voi ymmärtää että he ovat nähneet vuokseni niin paljon vaivaa. -Tähän kalenteriin palaan varmaan ainakin instan puolella joulukuussa, kunhan saan luvan kanssa posteja aukaista. (Yhdenhän epähuomiossa jo avasin kun en tajunnut jutun juonta enkä huomannut päivämäärää paketissa.)
 |
| Yllätysjoulukalenteri |
Ystäväviini lukeutuu edellä mainittujen ryhmien lisäksi lukuisa ja värikäs joukko elämäni varrelta mukaan tarttuneita ystäviä. Heitä on tullut kouluista, töistä, muiden kavereiden ja eksienkin kautta. Osa on vain hipaissut elämääni ja jäänyt enemmänkin tuttavan tasolle, mutta tästä joukosta löytyy myös läheisimpiä ja rakkaimpiakin ystäviäni, kuten lastemme kummeiksikin päätyneitä ihmisiä.
Ystäväni ovat keskenään hyvinkin eri-ikäisiä, miehiä ja naisia, sinkkuja ja perheellisiä, ja vaikea on ylipäätään löytää mitään yhtä yhdistävää asiaa millä niputtaa tämä moninainen porukka. Paitsi että ovat loistoystäviä. Niitä maailman parhaita. Niitä, jotka kannattelivat, kun elämä näytti kurjimpia puoliaan. Niitä, joiden kanssa on iloittu suurimmat onnet ja naurettu raikuvimmat naurut. Niitä, joiden kanssa se juttu jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäätiin, vuosista ja välimatkasta riippumatta. Niitä, joiden kanssa ei tarvitse sanoa sanaakaan ymmärtääksemme toisiamme täydellisesti. Ja ennen kaikkea Niitä, jotka ymmärtävät ja antavat anteeksi, esimerkiksi sen, etten näinä ruuhkavuosina aina ole ollut läsnä niin paljon kuin haluaisin.
 |
| Lapsen koristelemat piparipupukaverukset |
Näitä verkostojani tulen kovasti ikävöimään Unkarissa. Toisaalta olen toiveikas, että saan osan näistä ihmisistä käymään luonani, käyn toki itsekin Suomessa, ja näinä nettiaikoina nyt yhteydenpito onnistuu välimatkasta huolimattakin.
Voikaa hyvin toverit. Olette rakkaita ja tärkeitä. ♡
Ps. Otsikkoidean sain Suomi-Unkari Seuran facebook-sivulta, viikon sana osiosta. Tästä juontui idea olisiko jatkossakin mukava otsikoida näin? Jos vaikka tarttuisi itsellekin sanoja mieleen.
Kommentit
Lähetä kommentti